torstai 3. helmikuuta 2011

Kuuntelija

Olen lomaleskenä, kun J lähti poikien kanssa Rukalle. Mulla on kuitenkin kotona erittäin tarkkaavainen kuuntelija, joka tänään päätään kallistellen kuulosteli, mitä äitillä oli työpäivän jälkeen kerrottavana. Ihana, lutunen Ruutu, sai mut kuuntelullaan heti työpäivän pääteeksi hymyilemään ja hyvälle päälle <3.


Ruutu kuuntelee:













Ja lopuksi vielä ihanan Stellan ensimmäisen levyn nimikkobiisi "Kuuntelija":


2 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Niin ne nuo koirat on välillä puhetta vailla ja kyllä aistivat, jos on joku hätä. Meillä Vilma tulee kyllä ihan varmasti lohduttamaan, jos kaipaan halausta. Aivan kuin nuo karvaiset otukset voisivat ymmärtää tämän maailman suruja.

Anne kirjoitti...

Sulla on Minna tyttökoiria ja niillä on varmaan joku tyttöjen vaisto tuon lohduttamisen suhteen. Poikakoirat on ihan samanlaisia kuin miehetkin. Ne osaa lohduttaa vaan läsnäolollaan, mutta jos tietävät lohduttavansa ahdistuvat ja alkavat vaatimaan toimintaa pelkän olemisen sijaan... Mutta yleensä ei ehdi edes tulla hätä tai lohduton olo, kun nuo koirat läsnäolollaan pistää hymyilemään!