tiistai 4. elokuuta 2015

Huhuu!

Täällä ollaan taas! Tämän reippaan kolmen kuukauden blogitauon aikana on ehtinyt tapahtua monenmoista. Sensuuri ei ole ollut syynä hiljaiseloon (vaikka on täällä välillä oltu väsyneitä ja huonotuulisiakin), vaan tyttö-jiille toteutettu tassutusunikoulu. Käsi pinnojen välissä tassutellessa en kyennyt enää päivittämään blogia, ja täytyy myöntää, että vierotusoireet olivat melkoiset! Tassuttelun lomassa olemme  asettuneet taloksi uuteen kotiimme. Lisäksi viime kuukausien aikana on nautittu lukuisista vieraista, uudelleenkäynnistelty väitöskirjaprojektia ja käyty kokeilemassa miltä työnteko maistuu 2,5 vuoden tauon jälkeen (hyvältä maistui, ja maistiaisten jälkeen oli ihana palata vielä kotiin). Ihan viime päiviin palaan vielä uudelleen, mutta tässä teille muutamia alkupaloja lähipäivien kattauksesta:











Ei kommentteja: