Perjantain parhaat

Eilen oli taas sellainen päivä, ettei voinut muuta kuin olla tyytyväinen ja onnellinen. 

Aamu alkoi kunnon endorfiini tujauksella, kun teimme Crossfit salillamme kevennetyn version tästä Kalsusta (http://theathleticbuild.com/brutal-crossfit-workout-kalsu/). Ihanan kamalaa!

Kauppareissulla bongasin Cittarissa uuden jäätelömerkin, joka vaikutti kokeilemisen arvoiselta. Ja kuinka ollakkaan. Kun hetkeä myöhemmin hain pienemmästä K- kaupasta osan unohtuneista ostoksista, oli siellä maisteltavana  s i t ä  jäätelöä. 

Ja minähän maistelin. Koko rivin! Suosittelen ehdottomasti. Kyseessä on siis SuomenJäätelön lisäaineettomat jäätelöt. Suosikeiksi nousivat heti Ruusu ja Kuusi. Todella onnistuneita makuja, nam! Jäätelötehtaan esittelijä kertoi Ruusuun käytetyn aitoja ruusun terälehtiä. 

Noiden Ruusun ja Kuusen lisäksi kannattaa ehdottomasti testata Maito makua, joka maistuu ihanan kinuskiselta. Maun salaisuus on homogenoimaton tilamaito, joka on lypsetty suomenkarjasta. SuomenJäätelötä löytyy myös vegaaninen sorbetti (jäi kysymättä onko raparperi vegaaninen).

Näitä kyllä kannattaa napata ostoskärryyn! Ja todella hyvän ja täyteläisen makuisia olivat myös vanilija, suklaa ja pistaasi, mutta nämä maut hävisivät aiemmin mainituille tavanomaisuutensa vuoksi. 

Eilisen illan kruunasi ihanan ystävän kanssa vietetty rento irtiotto arjesta. Ja olihan eilen aivan upea, aurinkoinen kevättalvipäivä. 

Motivoiva kasvatus - the ace in my pocket: Miten meidän päivistä tulii-h-a-n-i-a

Ensimmäinen iso muutos, joka vei meidän perhettä kohti I-ha-nia päiviä oli Katjan pitämässä webinaarissa oppimani lapsen kehitystasonmukainen ohjaaminen. Katja opetti meitä Piagetin teorian pohjalta ohjaamaan 1-2 vuotiasta lasta fyysisesti koskettamalla ja oikeaan toimintaan ohjaamalla =sensomotorisesti (esim. jos lapsi lyö toista/ sinua, sanotaan "Ei, me ei lyödä". Ja annetaan oikean toiminnan malli: "Me silitetään" *ja silitetään lapsen kädellä lyötyä henkilöä*. TAI Jos lapsi karkaa, sen sijaan että kielletään karkaamasta ja käsketään takaisin, haetaan lapsi takaisin ja ohjataan hänet kädellä auttaen haluttuun paikkaan). Tämä oli jo ensimmäinen  s u u r i  oivallus osaavamman vanhemmuuteni tielä: tullessaan isoveljeksi 1,5v iässä, pikku-jii oli suurimman osan ajasta "puheohjauksessa" (koska minä olin tissini kanssa vauvassa kiinni). Silloin vasta aavistelin (mutta nyt tietäisin) että yksivuotiaan on pääsääntöisesti mahdotonta noudattaa sanallisia käskyjä ("ei saa hyppiä sohvalla!" "Ei saa karata!" "Älä ota sitä!"). Kannattaa pitää mielessä, että myös vanhemmat lapset voivat kiukun ja harmituksen keskellä taantua tällaiselle 1-2 vuotiaan sensomotoriselle tasolle ja vaatia fyysistä ohjausta ja kosketusta kyetäkseen noudattamaan ohjeita/ rauhoittuakseen. 

2/3 vuotiaasta lähtien lapset ovat Katjan mukaan "supersankari- tasolla" (Piagetin mukaan tämä on esioperationaalinen vaihe) ja heidät voi motivoida toimimaan roolileikin kautta. Ja voi, mikä autuus meille koitti tästäkin tiedosta! Aiemman "En halua potalle/ pukemaan/ autoon/ sisälle"- kinastelun sijaan meillä ajaa Salama Mc Queen ja Fransesco Bernolli kilpaa potalle. Yhtä hienoa on, kun Salama saa vaatteet varikkopysähdyksellä, tai äiti ja lapset (tai sisko ja veli) juoksee kilpaa sisälle. Tää oikeasti toimii!! Tai ehkä kuitenkin. Tää oikeasti toimii suurimman osan aikaa!!

Ja hei. Todennäköisesti vasta 5-6 vuotiaat lapset alkavat kunnolla ymmärtämään johdonmukaisuuksia (usein me oletamme, että "pitäishän sun tietää, että kun puetaan ulkovaatteet, niin pääset pihalle. Ja sähän tykkäät olla pihalla!". Niin. Vai tiedätkö sittenkään?). Sama "ikäraja" koskee myös sopimuksia, kuten tarratauluja. Meillä tarrataulua on käytetty apuna mm. pottailun ja pukemisen opetteluun, ja käytän jatkossakin tukena tarroja. Mutta pakko myöntää, että paremmin kaksi-kolmivuotiaalle toimii kyllä "Kumpi ehtii ensin vessaan"- menetelmä kuin "Kun saat kymmenen tarraa, mennään HopLopiin/ ostetaan toivomasi lelu"- menetelmä. 

Piagetin teorian pohjalta päästiin jo pitkälle lasten motivoivassa kasvatuksessa, mutta hymyssäsuin voin todeta:
 "Eikä tässä vielä kaikki!"

Katja opetti minulle ja parillekymmenelle historian ensimmäiselle vanhemmuuden taloon astuneelle äidille vielä kannustavan kehun ja empaattisen kuuntelun menetelmät. Ja näillä ohjeilla kuulkaa meiltä (ja käsitykseni mukaan monelta muulta kurssille osallistuneelta äidiltä/ perheeltä) häipyi valtaosa huutoa ja kiukkua pois. Ja tilalle tuli aiempaa enemmän kehuja, hymyjä, onnea, iloa ja rakkautta. Kiitos Katja! Nyt minulla on käytössä kasvatusmenetelmä, joka tutkimusten mukaan edistää oppimista ja ehkäisee käytöshäiriöitä. Sen lisäksi, että myönteinen kasvatus oikeasti toimii (lapset tottelee ja äiti huutaa vähemmän), tukee se myös lasten terveen itsetunnon ja hyvien vuorovaikutustaitojen kehitystä. 

Kannustavaa kehua on avattu tässä Katjan blogipostauksessa, mutta lyhykäisyydessään se menee näin: Pyydät lasta potalle ja lapsi keskeyttää leikin ja kuuntelee sinua. Sanot: Sinä kuuntelit, mitä äiti sanoi, olet tarkkaavainen lapsi. Jos lapsi liikkuu vessaa kohti, kehut reippaudesta ja siitä, että lapsi totteli kehoitusta. Kun lapsi antaa riisua housut tai riisuu ne itse, sinä kehut: "Sinä otit housut pois, olet omatoiminen/ fiksu lapsi". Ja kun pissa tulee kehutaan: "Sinä kuuntelit kun äiti pyysi pissalle ja tulit reippaasti vessaan ja pissasit pottaan. Olet taitava ja omatoiminen lapsi."

Meillä tämä on uponnut lapsiin  i h a n   t ä y s i l l ä !  Meillä on yhteistyökykyisiä, luotettavia, ystävällisiä, omatoimisia, taitavia, isoja, huomaavaisia ja tarkkaavaisia lapsia, jotka tekevät hyviä päätöksiä/ äitin onnellisiksi. Lapset suorastaan kilpailevat kuka saa olla Yhteistyykiiki, kuten 2vee sanoo ("minäkin olen yhteistyykiiki" kun veljeä kehutaan, mutta häntä ei juuri sillä hetkellä). 

Myös empaattinen kuuntelu tehoaa etenkin hillittömiä uhmakiukkukohtauksia saavaan kaksivuotiaaseen. Empaattisella kuuntelulla on ratkaistu mm the 'nakki gate' ja 'minä haluan Hop poppiin'- kiukku. Empaattisessa kuuntelussa todetaan empaattisesti lapsen kiukku ja toistetaan hänen sanansa: "Sinä haluat Hop Loppiin" tai "Sinua kiukuttaa, kun haluaisit niin kovasti Hop Lopiin". Lisäksi olen kertonut jonkun syyn, miksi lapsen tahto ei toteudu ja pian kiukkuinen lapsi toteaa tyyntyneenä "Hop Lopiin ei voi mennä, ovet on kiinni". Tai. "Ei ole nakkia. Nakki on loppu". Myös aikuista empaattinen kuuntelu auttaa valtavasti, sillä lapsen kiukun tullessa on jokin kärsivällisyyttä tukeva työkalu käytössä (muu kuin bensaa liekkeihin- tyylinen provosoituminen, inttäminen ja jankuttaminen, johon ainakin meillä on aiemmin syyllistytty: "Usko jo nyt. Ei oo nakkia!!)

Tässäpä tuli nyt paljastettua ne ässät hihasta. Vanhemmuuden talossa on opittu paljon muutakin, mutta nämä ohjeet ovat olleet meille ne merkittävimmät arjen sujuvoittajat. Kurssin vertaistuki (yhtä lailla ahdinko ja epätoivo, kuin menestystarinatkin) on ollut Katjan ohjauksen ja kannustuksen rinnalla mieletön apu. Joten, jos teiltäkin pitää häätää känkkäränkkä, voin lämpimästi suositella vanhemmuuden taloa! Kurssi on ehdottomasti jokaisen euron arvoinen.

Joulutaulu

Minulla on ollut aivan uskomaton tuuri (tai riittävästi verkkoja vesillä) viime aikoina, ja olen voittanut some-arvonnoissa mm. joogatunnin, Balmuirin kosmetiikkaa itselleni ja ystävälleni sekä liput HopLopiin.   

Voitoista ehdottomasti paras ja mieluisin on ollut by Virpi Viitalan (linkki by Virpi Viitalan Facebook-sivuille  ja Instagramiin ) arvonnasta voittamani toiveidemme pohjalta maalattu taulu. 

Annoin Virpille osittain vapaat kädet toteuttaa taiteellisia visioitaan tilaustyössämme, sillä näkemieni töiden perusteella Virpin tyyli sopi täydellisesti omaan makuuni. Annoin ohjeita lähinnä taulun suunnan (vaaka) ja värimaailman (valkoinen, harmaa ja tehosteena musta) suhteen. Lisäksi lähetin valokuvan olohuoneestamme ja mainitsin pitäväni abstrakteista teoksista. Ja lehdettömistä puista. 

Ja voilá:

"Vedet erkanevat" by Virpi Viitala. 

Minä  r a k a s t a n  tätä taulua. Se on jotenkin niin monisyinen ja tunteita herättävä: näen siinä toiveitteni mukaisesti kauniin, lehdettömän puun/ puunrungon. Toisaalta. Taulun nimenkin mukaisesti tässä on railo, särö. Jotakin on rikki. Mutta toisaalta taulua kuvaa sanat: Rauhallinen. Hillitty. Levollinen. 

Tämä taulu on kuin elämä: toisaalta sellainen kuin toivomme ja rakennamme. Kaunis ja arvokas. Toisaalta elämään liittyy välttämättä säröjä, railoja. Erkaantumista, mutta myös lähentymistä. Muutosta. Ja myös se rikkinäinen hetki voi olla niin kaunis, ja elämään kuuluva. 

Taulussa on vahvasti läsnä myös valo, puhtaus ja raikkaus. Ja myös lupaus jostain erilaisesta.  Keväästä, jäiden lähdöstä, väreistä. Äänistä -nariseva hanki, ritisevä jää, soliseva puro ja laulavat linnut!. 

Minulle taulussa näkyy myös perisuomalainen koivu, jonka kaunis runko on osa kansallismaisemaamme. Taulu koivuineen ja keväisen pakkaspäivän tunnelmineen kuvaa hyvin minulle rakasta ja tärkeää luontoa. 

Pikku-jii tykkäsi myös valtavasti taulusta. "Äiti, niin hiieeno. Äiti, tämä on joulutaulu!" (Pikku-jiille luminen maisema=joulu). Ja kyllähän tämä melkoinen joulutaulu onkin. Minun elämäni ensimmäinen lottovoitto. 

Omaa aikaa taaperoperheessä -mutta miten

Olin tehnyt vanhemmuudesta/ äitiydestä itselleni niin täysivaltaisen homman, että kun ensimmäisen kerran luin vanhemmuuden minikurssilla oman ajan tärkeydestä, en ollut lainkaan valmis siihen (omaan aikaan siis). En myöskään tuolloin kokenut tarvitsevani omaa aikaa (etenkään, kun sen järjestäminen tuntui niin vaikealta ja kalliilta). Kunnes. Kunnes meille tuli oikein kunnolla uhmaikäkänkkäränkkä (uhmaikä lapselle ja känkkäränkkä äidille).  Tilannetta helpotti vähän oma töihinpaluu tammikuussa 2016, jolloin osa lasten uhmasta purkautui päiväkodissa ja äiti sai toteuttaa itseään vähemmän haastavissa  vuorovaikutustilanteissa. Kevään mittaan uin kuitenkin aika syvissä vesissä ja olin vihdoinkin omalta osaltani valmis katkaisemaan napanuoran. 

Itse opin asian kantapään kautta, mutta usko sinä minua: Pientenkin lasten vanhempi/ vanhemmat tarvitsee omaa aikaa. Tässä vinkkejä, miten voit sitä järjestää, jos mummit, kummit ja muu lähiverkosto on kaukana (kuten meillä), tai muuten hankalasti saatavilla. 

1) Jos sinulla on puoliso/ kumppani, sopikaa ja keskustelkaa, miten jaatte arjen rutiinit/ velvollisuudet (ja mitkä rutiinit on sellaisia välttämättömyyksiä jotka teidän perheenne tarvitsee pärjätäkseen). Sopikaa myös, miten tasaatte vapaa-ajan niin että sitä jää kummallekin vanhemmalle. 

2) Palkkaa lapsenvahti vaikka vain tunniksi ja lähde kahvilaan, lenkille, salille, kirjastoon, metsään, kyläilemään... Noin 10€ panostus kannattaa, ja kaikilla pitäisi olla varaa tällaiseen ylellisyyteen esim. kerran kuussa, 4 kertaa vuodessa tai edes kerran vuodessa (tilanteen mukaan). Jos lapset ovat niin pieniä, ettei heitä voi jättää lapsenvahdin kanssa yksin (tai kun lapset vasta tutustuvat lapsenvahtiin), jätä vahti ja lapset toiseen huoneeseen leikkimään ja mene itse suihkuun (lakkaa myös kynnet!). Vaihtoehtoisesti voit rojahtaa sohvalle tai nojatuoliin lehden ja kahvikupin kanssa. Tai uppoudu tunniksi Netflix sarjaan. 

3) Tee yhteistyö ja avunanto- sopimus äitiystävän kanssa: minä olen tänään sun ja mun lasten kanssa ja tehdään sama toisin päin ensi viikolla. Vapautettu äiti käy suihkussa, kävelyllä, shoppailemassa, kahvilassa...

4) Hyödynnä Pikku Kakkonen ja iPad lapsenvahteina. On ihan ok, jos lapsi katsoo silloin tällöin iPadia 15-30min (lue 60min), jotta saat hengähtää. Pienen tauon jälkeen jaksat olla lapselle oikeasti läsnä. 

Pikku Kakkosen aikana voi valmistella vaikka seuraavan päivän ruuan, siistiä keittiön, hoitaa pyykit... Tee jotain, minkä tekisit muuten "omalla ajalla" lasten nukkuessa. Tai ota oma aikasi samalla kun lapset lumoutuvat Pipsa Possusta, Ryhmä Hausta, Dino junasta tai jostain muusta lastenohjelma-aarteesta. 

5) Ota lapset mukaan kotitöihin (niin ilta-aika vapautuu omaksi ajaksi). Lapset nauttivat saadessaan "leikkiä" kotitöitä. Meillä lempihommaa on pyykkien "räpsyttely" sekä heittokäden harjoittelu pyykkiä kuivuriin viskatessa. Myös astianpesukoneen tyhjennys on huippukivaa! (siis lasten mielestä...)

6) Priorisoi ja tee vain välttämättömät kotityöt. 

7) Jos et pääse kumppanisi kanssa treffeille kodin ulkopuolelle, järjestäkää kotitreffit. 

7) Sovi äiti-lapsi leikkitreffejä, niin saat välillä myös aikuista seuraa.

Itselleni ehdottomasti tärkein ja eniten hyvää mieltä tuova omanajanviete on liikunta. Koska meidän arki ei mahdollista itsenäistä liikkumista kovin usein (iso-jii on useimmiten 2-3 päivää viikosta työmatkalla), olen totuttanut lapset liikkumaan kanssani. Jo 15min lenkki (lapset vaunuissa ja potkupyörällä) aukaisee jumittavat hartiat ja virkistää mieltä. (Ja kyllä. 15min lenkki on parempi kuin ei lenkkiä ollenkaan!) Ajoittain pääsen pidemmälle lenkille, kun molemmat lapset ovat vaunuissa ja viihdyttävät itseään laulellen ( ja kinastellen). Hätätilassa viihdytyksen hoitaa äitin puhelin ja yle areena/ valokuvakansio tmv. Yhtenä iltana viikossa pyrin tekemään kotona kahvakuulatreenin ja hakeuduin myös kansalaisopiston kahvakuulakurssille treenivinkkien saamiseksi. Lisäksi ystäväni Heli muistutti minua yksinkertaisesta ja nopeasta & huipputehokkaasta harjoituksesta: käsilläseisonnasta. Teen (oho! tätä jatkui ehkä viikon verran... vanha teksti nääs) iltaisin kolme käsilläseisontaharjoitusta kiipeämällä jaloilla seinää pitkin ylös käsilläseisonta-asentoon (tai sitä muistuttavaan asentoon). Tavoitteena toki joku päivä päästä ihan oikeaan käsilläseisontaan (tai tehdä tämä harjoitus edes säännöllisesti. Toim huom). Hyvä keino on myös tehdä kymmenen syväkyykkyä esim 10 kertaa päivän aikana. 

Kannattaa käyttää myös joka päivä esim 2-5min pikatreeniin. Punnertaa tänään. Tehdä vatsat huomenna. Ja ylihuomenna lankuttaa. Sitten käsilläseisonnan vuoro. Kyykkypäivä perjantaina. Ja viikonloppuna jumppailua lapsen kanssa (netti on vinkkejä pullollaan, mutta esim vatsalihastreeni, jossa äippä makaa lattialla jalat kattoa kohden ja lapset yrittävät työntää ja repiä jalkoja maahan, on meillä hitti). 

Ja hei, muistathan myös hyödyntää kuntosalien lapsiparkit (ei tosin toimineet meillä...)

Mitä Sinä teet omalla ajallasi? Parhaat vinkkisi äidin liikuntahetkeen tai muuhun voimaannuttavaan ajanviettotapaan?

Katso taaksesi ja kiitä - hengissä ollaan!

Moi kaikille, pitkästä aikaa! Blogiin kirjoittaminen on viivästynyt osin siksi, että ruuhkavuodet (joka meillä on pitkälti tarkoittanut miehen reissutyön vuoksi myös yh-arkea) on olleet niin kiireisiä, että positiivisuuden kaivaminen arjesta on ollut vaikeaa.

Suurilta osin kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt siksi, että onnen säilyttämiseksi arjessa, on ollut pakko priorisoida, ja mm. nukkuminen, ruuanlaitto, yhdessäolo sekä pakonomainen somessa "rentoutuminen" on menneet blogin edelle. Yksi suuri kynnys on ollut linkkien liittäminen puolivalmiisiin blogikirjoituksiin, sillä linkkaaminen ei onnistu kännykällä, vaan vaatii pöytäkoneen aukaisemisen (mikä on tähän saakka tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta). Sen sijaan kännykällä on kyllä voinut katsoa kuusi kautta Game of Thronesia ja lähes saman verran tuotantokausia Suits- ohjelmasta :-D

"Katso taaksesi ja kiitä. Katso eteenpäin ja luota. Katso ympärillesi ja rakasta. "

Yllä oleva mietelause kuvaa hyvin tämänhetkisiä tunnelmiani. Takana on yksi elämäni raskaimmista vuosista kahden pienen (alkuun yksi ja kaksi-vuotiaiden ja nyt kaksi ja kolmi-vuotiaiden) lapsen työssäkäyvänä äitinä. Samanaikaisesti töissä on ollut yksi haastavimmista (ja toisaalta palkitsevimmista) vuosista. Tällä hetkellä tilanne on selkeästi helpottanut, sillä olen parhaillaan tutkimusvapaalla valmistelemassa väitöskirjaani. Voin katsoa kiitollisena taaksepäin: Elämä kantaa. Myrskyistä selviää. Ylämäki ei jatku loputtomiin. Ja edessäpäin on tasamaata. Tyyntä. Jopa myötätuulta ja alamäkiä. Luotan niin.


Mutta tämänkin raskaan vuoden aikana onni on ollut jatkuvasti arjessamme. Siinä hetkessä, kun vastaherännyt, unenpöpperöinen lapsi painautuu tiukasti syliin ja kietoutuu kaulaan, kun kannan häntä potalle. Tai kun nukuttamisurakan jälkeen raahautuu alakertaan siivoamaan keittiötä huomatakseen, että oma rakas on sen jo siivonnut. Tai se hetki, kun kiukkuinen lapsi sulaa syliisi. Tai kun saat väsyneenä kietoutua peiton lämpimään syleilyyn, ja rakas silittää poskeasi. Ne hetket, kun yhdessä lapsen kanssa juhlitte uutta taitoa, onnistumista tai löydettyä aarretta.  

Parasta lapsissa on se,

 että he saavat sinut katsomaan ympärillesi.

Huomaamaan hetket.

Sekunnit. 

Ympärillä leijailevan onnen,

joka viipyilee. 

Viipyilee aavistuksen verran. 

Tai aavistuksen verran pidempään. 

Ja kun pysähdyt,

katsot ympärillesi. 

On niin helppo rakastaa.  

-AJ-