Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuodenajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuodenajat. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. elokuuta 2015

Sadepäivän iloja


I h a n a  kun aurinko ja lämpö vihdoinkin hellivät meitä! Minä ja tepastelijat (noh, tyttö-jii on paria päivää vailla vuoden ja tepastelee kyllä touhukkaasti taaperokärryllä ja tukea vasten) vietimme eilen upean päivän veljeni kanssa Hangossa, jossa saimme koko rannan lähes täysin itsellemme. 









(Lisää Hankokuvia löytyy Instagramista)

Kauniina kesäpäivänä on helppo olla onnellinen, mutta on me osattu nauttia kylmästä ja sateestakin. Edelleenkin jättikokoiset metsämustikat jaksaa ihastuttaa (tuoreet mustikat ja turkkilainen jogurtti 💜). Mustikoiden lisäksi kostea ja viileä sää kasvattaa saippuakuplat jättimäisiksi ja kestäviksi. Oletteko huomanneet? 




(Kuka tunnisti kuvasta Papun rusettipipon?)

Ja toki on upeaa katsoa lätäkössä hyppivän ja leikkivän lapsen riemua. Sitä varten meillä on olemassa kumisaappaat, kurahousut, kuraeteinen ja kuivauskaappi. 



No, toivottavasti ensi kesä on kuitenkin enemmän alkupään kuvien kaltainen ;-)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kevätretki

Ihan meidän kodin vieressä on kosteikkoalue, johon on rakennettu myös ulkoilureitti. Kosteikko on keväisin ja kesäisin upea ulkoilupaikka ja vuosien varrella olen ihastellut siellä leskenlehtien, iiristen/ kurjenmiekkojen, osmankäämien, niittykukkien ja perhosten lisäksi muun muassa haukien kutua!



Tänään suuntasin kosteikolle ensimmäistä kertaa pikku-jiin kanssa.

Ihan aluksi meillä oli spontaani steppirummutus hetki. Saanko esitellä: Komeasti jalkojen alla pärisevät rumpumme!


 

Äiti kaivoi puhelimen valokuvaamista varten esiin samanaikaisesti todeten "kuuntele, tuolla menee piipaa-auto". No, pikkujätkähän istui innoissaan alas ja totesi "piipaa" (lue: Katsotaan äitin puhelimella youtubesta paloautoja). Aina on hyvä hetki katsella vähän paloautovideoita :-D!!




Kosteikolla ihmeteltiin virtaavaa vettä:
 
 


Poimittiin äitille ensimmäinen kukka ❤ :
 

 

 
Mopoiltiin, käveltiin ja juostiin (sekä maistettiin jäätä):
 
 

Niin. Ja ihasteltiin luontoa tällä kertaa veden, pajunkissojen ja osmankäämien muodossa.
 



keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hymyn aiheita viime viikolta

Sairastelun ja värittömällä (leipää, lihaa, pastaa)
ruualla elämisen jälkeen ensimmäinen värikäs ruoka: Kanaa, tankopapuja ja suolapähkinöitä:






Auringonpaiste ja kaunisruma talventörröttäjä:




Uunolta (Turhapuro) näyttävät vauvat Julbo-aurinkolaseissaan:




Lumikellot ja leskenlehdet ovat heränneet talviunesta (ja krookuksetkin pukkaa jo lehteä):






Aurinko paistoi pesemättömään ikkunaan niin että tahrat näyttivät ikkunaan tarttuneilta auringon säteiltä.



Kaunis auringonlasku Seurasaaren yllä:



Viikon naurut saatiin, kun Iso-jii kertoi maksaneensa laskut kodinhoitohuoneen tililtä. Jepjep. Tiesin kyllä, että kyseinen huone on ollut alikäytöllä sairastelujen vuoksi, mutta enpä olis uskonut, että huone alkaa tehdä tiliä :-D

torstai 5. maaliskuuta 2015

Things that made me smile today

Aurinko paistoi ja villapipo jäi hattuhyllylle. Sen sijaan päälle sai pukea nämä:





Kevään ensimmäiset pajunkissat:



Pikku-jii taiteili ensimmäisen tilataideteoksensa. Pojalla taisi vaan olla vähän synkempi päivä kuin äidillä -tai sitten kirkkaammat värit ei ottaneet tarttuakseen tuoliin.


torstai 24. toukokuuta 2012

Hanami

Meillä grillauskausi avattiin viime viikonloppuna (vasta!), mutta nyt sitten grillataankin hyvässä seurassa joka viikonloppu läpi koko kesän. Vuoden ensimmäisissä grillauksissa meillä oli seurana rakas ystävämme Aki. Grillikauden lisäksi pääsimme viettämään kukkien katselujuhlaa, kun kirsikkapuu oli lämpimän lauantain seurauksena puhjennut kukkaan. Tää oli meille kaikille eka hanami, mutta täytyy ottaa tavaksi (-:


Kuva iPhone

 

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tutkimusvapaa

Olen ollut tutkimusvapaalla töistä kohta 2 kuukautta (vielä yksi jäljellä) ja olen moneen kertaan moittinut, että väikkärin työstäminen ei ole tuntunut ollenkaan vapaalta. Eilen (kiitos auringonpaisteen ja helteiden) homma alkoi sujua siihen malliin kuin olin suunnitellut: kyllä homma luistaa joutuisasti, kun työasuna on aurinkolasit, bikinit ja panamahattu! Ja kiitos vielä Kaisalle, joka soitollaan auttoi jäljittämään mun puhelimen: luulin, että rakas iPhone oli tipahtanut terassin alle mutta se olikin onneksi pelastautunut kenkään aurinkoa piiloon. Ehdin ennen Kaisan soittoa etsiä puhelinta liki tunnin...


Kuva iPhone

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kesä!

Pääsiäislomalla on rapsuteltu pihaa, siistitty perennapenkit, lannoitettu piha, öljytty terassi ja istutettu salaatteja, herneitä ja ruohosipulia (,jotka meillä kesällä ruukkukasvatuksessa, nyt itämässä päivällä pihalla ja öisin sisällä). Kaiken lisäksi on nautittu vähintään + 18 asteen lämmöstä ja auringosta!


Kesä on nyt korkattu osatamalla kesän ensimmäist jäätelöpallot =)


Wanhanajan salmiakki ja wanhanajan vanilija. Nam! (etenkin vanilija)




tiistai 12. huhtikuuta 2011

ENSIMMÄINEN!

Jihaa!  Olen jo pitkään odottanut lumikellojen ja krookuksien ilmestymistä pihaamme ja vähän pelännytkin, että myyrät ja syksyn sateet ovat vieneet sipulit. Ensimmäisiä vihreitä osia nousikin maasta jo viikko sitten ja onnellisen "äidin" innostuksissa ottamat kuvat hädin tuskin maasta erottuvista taimista näkyvät tässä postauksessa. Tällä hetkellä vihreää pukkaa pihaamme vähän sieltä täältä... Näyttää siltä, että ainoastaan lumikellot eivät juurtuneet onnistuneesti syksyllä (ja siltä, että olen unohtanut, mihin kaikkialle ne 200kpl sipuleita istutin).


Mutta tässä se nyt sitten on. Elämäni ensimmäinen   i t s e   i s t u t e t t u (ja kasvatettu!) sipulikukka (krookus) on puhjennut kukkaan!












OK. Myönnetään, ettei tuo nyt vielä ole ihan täysin puhjennut kukkaan, mutta en malttanut silti olla laittamatta kuvaa blogiin. Tätä kun oon odottanut koko syksyn, talven ja alkukevään. Lupaan, että jatkossa kuvaan blogiin vain todellista kukkaloistoa =).

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Odottaminen palkitaan!

Kenellekään ei lienee yllätys, että olen odottanut kevään tuloa jo  K A U A N . Blogissa kevättä on kaihoiltu muun muassa täällä, täällä ja täällä. Tänään odottaminen vihdoinkin palkittiin ja kevät otti talvelta vallan aamupäivän aikana.


Yksi syy innokkaaseen kevään odottamiseeni on meidän uusi piha, joka toteutettiin viime vuonna loppukesästä. Koska kukkiminen oli istutusaikaan jo ohi, en oikeastaan tiedä, miltä pihamme tulee näyttämään (enkä malttaisi millään odottaa...). Eniten kuitenkin odotan itse istuttamiani sipulikukkia. Lapsuudessani pihalla ei koskaan kasvanut (meillä tai naapurissa) krookuksia, tulppaaneja tai narsisseja. Vasta muutettuani Helsinkiin, pääsin ihastelemaan keväistä kukkaloistoa ja olin välittömästi täysin myyty. Ja nyt minulla on oma piha ja omat sipulit.

Koko talven ajan olen pelännyt, että myyrät vievät kaikki 80 sipulia, jotka pihaamme istutin, mutta tänään pelko helpotti. Vielä eilen sipulikukkapenkissä oli lunta ja tänään sieltä pilkottaa (todennäköisesti) krookuksen lehtiä! Voi sitä onnen ja ilon määrää -Annen ihan ensimmäiset omat sipulikukat!

Tässä ensimmäisiä kuvia teillekin (10 pistettä ja kukkamerkki niille, jotka löytävät kuvista ne minun hehkuttamani taimet!). Toivottavasti pääsen jo loppuviikosta kuvailemaan kukkien väriloistoa pelkkien versojen sijasta...




Tähän en ole kaivanut yhtään sipulia eli kyseessä on pihasuunnittelijamme aikaansaannos. Mitähän sieltä jään keskeltä kasvaa?

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Auringolle töitä

Viime lauantaina satoi taas suomalaisten tyrmistykseksi lunta. Koko päivän. Tämä oli jo kolmas (Annen kovin hataran muistin mukaan) lumisade tälle maaliskuulle ja jälleen jouduimme toistelemaan toisillemme vanhan kansan sanontaa: "Uusi lumi on vanhan surma". Sunnuntaina herättiin onneksi ihanaan auringonpaisteeseen ja aurinkoa riitti koko päiväksi, joten sanontakin näytti lunastavan lupauksensa.

Sunnuntai- aamun hangen kimallus ja auringon kirkastama taivas.


Rentouttavan viikonlopun virkistämänä vein taas kerran matot pihalle lumipesuun ja tarmonpuuskan sumentamana päätin lapioida terassimme esiin lumen alta. Melko pian jouduin luovuttamaan lumimassojen raivaamisen ammattilaiselle (aka aurinko armas).

Matonpesua terassilla (huomioi lumen taso aitaan nähden).

Metrinen kuoppa kaivettu, eikä vilaustakaan terassilaudasta! Oli muuten hyvää reeniä nakella lumet (asumattoman) naapuritontin puolelle =).


Maailma kuopan pohjalta kuvattuna.



Lumi voitti siis tämän erän 1-0, mutta se ei paljoa surettanut, sillä auringon kanssa liittoutuminen takaa, että loppupeleissä kuulun voittajajoukkueeseen ;-). Pettymykselle ei myöskään ollut sijaa siksi, että terassityömaani kulman takana vesi solisi iloisesti räystäästä ja seinän vierusta oli täysin lumeton. Veden räystäslaulu oli toivemusiikkia korvilleni!

Maata näkyvissä ja räystäästä soi ihana veden solina!


Odotan innolla, että pääsen Kalastajan vaimon tapaan postaamaan keväisiä kuvia krookuksista ja lumikelloista. Ja odottaminenhan aina palkitaan...

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tervetuloa kevät!

Ulkona näyttää tältä...



 ... ja mittarissa on miinusta vain kahden asteen verran (eli alle kymmenesosa siitä, mitä vielä pari päivää sitten). Mieli on yhtä aurinkoinen kuin kelikin, enkä lannistu siitä, että olen sidottu sisälle koneen ääreen väikkärin vuoksi. Tervetuoloa kevät! (jota olen siis odotellut jo talvipäivänseisauksesta lähtien...)



Sub Urban Triben hieno First Spring Day:

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Kodin kevätilme

Täällä etelässäkin paukkuu helmipakkaset (-19 astetta parhaillaan), mutta aurinko panee parastaan. Ollaan saatu nauttia pitkästä aikaa koko viikonlopun ajan ihanan aurinkoisesta kevät säästä. Huippua!

Eilisen auringonpaisteen innoittamana käytin osan matoistamme takapihalla lumipesussa (huomioikaa kuvan lumimäärä -lunta on sivuaidan korkeudelle saakka!). Harjana toimi äidiltä joululahjaksi saatu ihana kuvioitu pihaharja:




Mattojen pesun lisäksi imuroin koirankarvat muista matoista ja vetäisin Sinillä irtokarvat lattiapinnoilta sekä pesin vessat. Siinäpä meidän viikkosiivoukset nykyisin -aikaa menee n. 30min. Oikean siivoamisen hoitaakin sitten Kotirinkin, kuten aiemmassa postauksessa kerroin.  Niin luksusta <3


Kevään tulosta hullaantuneena vaihdoin vielä vanhat syys/ talvi kynttilämme keittiön ikkunalaudalla kevät/ kesä malliin:
 


Toiset vaihtaa vuodenaikaverhot, meillä on kynttilät. Helpompaa ja halvempaa. Katsotaan saako tämä mimmi nykyiseen asuntoon verhoja hakittua lainkaan (kolmeen aiempaan asuntoon viimeisen 5v. aikana ei verhoja ole saatu hankittua...).


Ihania ja aurinkoisia kevät päiviä kaikille. Nautitaan aurinkoenergiaa ja hymyilään!

torstai 27. tammikuuta 2011

Kankimankeli

En ole kauhean vihreä ihminen (kateuden tahi luonnonsuojelun näkövinkkelistä), mutta olen pitänyt kiinni periaatteesta, että meille ei hankita toista autoa. Se tarkoittaa sitä, että minä joko kävelen tai pyöräilen työmatkani, joka taittuu kävellen puolessa tunnissa ja pyöräillen alle vartissa. Ekologisuuden lisäksi työmatkaliikunta toimii erinomaisena hyötyliikuntana etenkin kun sairauteni usein estää raskaamman liikkumisen. Tänä talvena on kuitenkin joinakin aamuina harmittanut ja laiskottanut rämpiä lumihangessa töihin. Pyöräilystä ei ole kannattanut edes haaveilla ellei sitten nimenomaisesti halua lisävastusta työmatkaan taluttamalla pyörää hangessa…

Viime yönä tai eilen illalla ei ollut satanut lunta (!) ja tiet oli aurattu, joten minulla oli aamulla mahdollisuus valita, miten työmatkani taittaisin. Pakkasta oli -22 astetta, mikä on entiselle oululaiselle mitä paras pyöräilykeli. Pakkasesta kankea pyörä piti huolen siitä, ettei tarvinnut palella ja koko työmatkan jatkuva loiva ylämäki takasi siihen päälle vielä kunnon hien ja puuskutuksen. Mutta oli se vaan hienoa taittaa työmatka vartissa =). Puhumattakaan siitä ihanasta tunteesta, kun liitelee alamäen vauhdittamana kotiin!

Koko loppu päivä onkin sitten mennyt alamäen tuoman vauhdinhurman ja vaivattomuuden siivittelemässä hyvänolontunteessa. Edes, se että miehenköriläs tuli niin myöhään kotiin ettei päästy treeneihin, ei saanut laskettua tätä huippufiilistä.

En viitsinyt lähteä pihalle pimeään kuvaamaan tämän päivän ratsuani ja halusin jotenkin värittää tätä postausta, joten tässä teille aiheeseen liittyviä musiikkivideoita - toisen yhteys on vähän löysähkö...

Yksi ihmisyyden ja onnen perustoista on valinnan mahdollisuus, mieleen ei tullut yhtään valinnasta kertovaa biisiä, joten bändin nimi saa toimia yhteytenä. Hieno kipale muutenkin!



jälkimmäistä ei niin tarvitse selitellä:
 
 
 



 

maanantai 24. tammikuuta 2011

Kysytään eskimoilta!

Kenellekään ei liene yllätys, että etelässä on ollut lumisin talvi vuosikymmeniin – ja myös viime kevättalvi oli poikkeuksellisen luminen. Tänä talvena pysyvä lumi satoi etelään jo lokakuun lopulla. Ensilumi taisi ehtiä sulaa, mutta seuraava lumipeite onkin sitten ollut kestävä. En kyllä valita asiasta, vaikka monet saattavat olla kanssani eri mieltä. Lumityöt on hyvää hyötyliikuntaa ja lisäksi olen saanut kuluttaa loppuun varmaan viisi vuotta sitten ostamani valkoiset mokkanahkatalokengät, joita ei aiempina talvina ole loskakelien vuoksi raskinut jalkaan pistää. Lisäksi luminen maisema suorastaan pakottaa koristelemaan pihaa jäälyhdyillä, kynttilälyhdyillä ja pihavaloilla. Hiihtääkin voisi, jos omistaisi sukset. Ja laskea mäkeä. Tehdä lumienkeleitä, leikkiä lumisotaa. Puhumattakaan siitä, että koiria ei tarvitse pestä joka lenkin jälkeen. Ja kelläpä olisi ikävä loskaa?

 
Itse olen hämmästellyt tänä talvena lumen erilaisia olomuotoja. Perus sohjon, rännän, suojalumen, nuoskan ja puuterin varmaan tunnistavat kaikki. Samoin tykkylumen ja kantohangen sekä tuiskulumen. Lisäksi olen tänä vuonna tavannut muun muassa seuraavanlaista lunta, joiden nimestä olisi kyllä kiva konsultoida eskimoita (vaikka netissä väitetäänkin, että inuiittien sadat sanat lumelle on urbaanilegendaa, mutta kai heillä nyt enemmän on kuin nuo edellä mainitut): 1) lumi, joka on satanut tuiskuna/ kiteisenä pakkasella. Satamisen jälkeen pakkanen jatkuu ja on pitkäkestoinen viima, joka ikään kuin hioo kiteisen lumen pinnan ja lumesta tulee sinistä (my favourite kind of snow). 2) Lumi, joka on satanut pienellä pakkasella/ lähellä nollaa ja sitten tulee lyhytaikainen +astejakso ja nopeasti pakkasta (=annen kielellä jääkukkainen kantohanki). Muunlaisiakin lumia olen tänä talvena nähnyt, mutta en osaa niitä kuvailla. Uskomatonta kuitenkin, miten paljon lämpötila ennen, jälkeen ja lumensatamisen aikana sekä viima jne. vaikutavat lumen laatuun. Tarkastelkaapa muutkin kinoksia vähän tarkemmalla silmällä! Voi vain haaveilla, mitä kaikkia auringon mukaantulo tähän yhtälöön saa aikaan.

 
Itseäni jäi myös vaivaamaan Helsingin viime talven lumet lumenkaatopaikoilla. Keväällä tuntui uskomattomalta hypetys siitä, että kinokset eivät välttämättä ehdi sulaa ennen seuraavan talven lumisateita. Yllätyslämpimästä intiaanikesästä huolimatta meni kuitenkin tiukoille. En onnistunut löytämään kohtuullisella vaivalla vastausta siihen, milloin lumet lopulta sulivat, mutta muistan kyllä lukeneeni jossain vaiheessa viime syksynä Hesarista, että lunta oli tuolloin vielä metrin verran jäljellä. Oheisessa  Helsingin sanomien jutussa heinäkuun lopulta arveltiin lunta riittävän syyskuulle ja tuolloin Maununnevalla lunta oli "alle Mannerheim- patsaan korkeuden verran" ( ja sitä edeltävällä viikolla vielä >10metriä).

 
Lumifiiliksissä,



Anne