Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste minä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Ta(i)va(a)llista kahvia

Meillä eletään edelleen melkoisessa univajeessa: Vauvan lääkitystä yritetään lopettaa, mikä tarkoittaa unia parhaimmillaankin 60minuutin pätkissä. Lisäksi pikkuinen on niin väsynyt ja kierroksilla, että nukahtaminen on vaikeaa, ja äiti ei voi enää nukutellessa päivitellä blogia. Täytyy todeta, että tarpeellinen henkireikä ja pakopaikka ollut tämä blogi ja käytännössä ainoa keino saada "omaa aikaa". Toivottavasti meillä illat pian taas rauhoittuu ja pääsen iltaisin rustailemaan blogitekstejä. Nyt hoidellaan vierotusoireita päiväuniaikaan...
 
Univajeesta johtuen kahvi on ollut viime päivinä arvossaan. Ja on meillä toki taas kokeiltu, josko kofeiiniton dieetti parantaisi tällä kertaa vauvan unia, mutta (äidin onneksi) sillä ei ole ollut vaikutusta uniin.
 
 
 
Meillä juodaan ihan tavallisella (ei edes Moccamaster) kahvinkeittimellä keitettyä kahvia. Löytyy meiltä Krupsin 10-vuotta vanha espressokeitinkin, joka keittää mielestäni yllättävän hyvät espressot. Silti laitetta ei tule käytettyä käytännössä ollenkaan. En ole (ainakaan toistaiseksi) hankkimassa meille minkäänlaista kahvikonetta: Tarvitsen kahvini vahvana ja runsaskofeiinisena, ja mielestäni kotona ihan tavallinen kahvi toimii hyvin täsmävirkistäjänä. Lisäksi erikoiskahvi tuntuu erityiseltä, kun sitä ei ole aina saatavilla: on niin ihana nauttia lattea tai capuccinoa kahvilassa tai naapurissa (terkkuja E <3) ja rentoutua samalla. Minun makuhermoni ovat sen verran karskit ( vai mikä on hienostuneen makuaistin vastakohta??), että tuskin erottaisin itse tuoreeltaan jauhetun kahvin makua tavallisesta kaupan kahvista. Siten en osaa haaveilla myöskään kahvimyllystä.

 
 
Kaikesta huolimatta meillä juodaan minun mielestäni mainostaminen arvoista kahvia :-). Useampi vieraamme (joista tosin 80% on ollut enemmän ja vähemmän väsyneitä kotiäitejä) on maininnut kahvin hyvän maun. Jaan teillekin nyt arkisen, mutta hyvä kahvimme salaisuuden:
 
1) Kahvina meillä käytetään Löfbergs Lila jubileum kahvia. Maistoin itse tätä kahvia kerran ystäväni luona kyläillessäni ja kokemus oli pienessä mittakaavassa tajunnanräjäyttävä. Löfbergs Lilan jubileum on vain yksinkertaisesti tosi hyvää kahvia.
 
2) Löfbergs lilan kanssa sekoitan (noin puolet puruista) Mokkamestareiden hasselpähkinäkahvia. Tämän kahvin löysin Life-myymälän joulualesta pari vuotta sitten ja se oli rakkautta ensi siemauksella. Valitettavasti Life myy tuota kahvia vain joulun aikaan. Myös Pentikiltä saa Mokkamestareiden hasselpähkinää (ympäri vuoden), mutta aina tuota rakastamaani makua ei ole hyllyssä ja muita makukahveja en kelpuuta. Onneksi Mokkamestareilla on oma nettikauppa, josta kahvivarastoja voi  täydentää. Caffilla muuten on vastaava hasselpähkinämaku, mutta valitettavasti heidän kahvinsa ei pääse lähellekään Mokkamestareiden tarjoamaa makuelämystä.
 
 
 
Ah. Kahvi (ja pulla) ja lastenvaatteet. Siinäpä tämän äidin intohimot ja rentoutumiskeinot. Voisin täyttää koko blogin ja instan kahvi- & lastenvaatekuvilla - you have been warned: lastenvaatekuvia tulossa, ja paljon.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Onni arjessa 3.0



Edellinen blogin uudelleen herättely jäi kovin lyhyeksi, mutta näiden liki kolmen vuoden aikana olen säännöllisesti haaveillut bloggaamisesta, koska se oli (aikaa vievää mutta) kivaa. Pienen kipinän blogin virvoittamiseksi herätti Messenger keskustelu, jonka kävin ihania pipoja Ikioma- merkin alla taituroivan Siinan kanssa. Kiitos Siina ❤. Lopullisen kipinän sain selailtuani vanhoja blogipostauksia: Vaikka osa julkaisuista oli harmillisen noloja ja väkisin väännettyjä, oli useaan kirjoitukseen kiva palata. Ja olenhan ollut pikkutytöstä saakka päiväkirjan kirjoittaja!

Tähän saakka ajattelin mielessäni, että ansaitakseen elämän , blogin täytyy olla puoliammattimainen, kauniilla kuvilla päivittäin päivittyvä taidonnäyte (sillä luen/ luin itse lähes ainoastaan tällaisia ammattimaisesti toimitettuja blogeja). Onneksi tajusin, että blogin täytyy (tietenkin) olla tekijänsä näköinen!

Joten, tervetuloa kurkistelemaan julkista päiväkirjaani. Postaukset ja kuvat toteutetaan helpoimman kautta kännykällä, ja postauksia tulee jos tulee. Entiseen tapaan pääosassa on minä, minun ajatukseni, haaveet, toiveet ja suunnitelmat. Koti. Lapset. Ruoka (nam). Kirjoittajansa tapaan blogi tulee olemaan arkinen, kotoinen, rouhea, ja vähän höpsö. Ja ehdottomasti epätrendikäs mutta positiivinen.

Onni arjessa vol 3. Än Yy Tee. Klik.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tutkimusvapaa

Olen ollut tutkimusvapaalla töistä kohta 2 kuukautta (vielä yksi jäljellä) ja olen moneen kertaan moittinut, että väikkärin työstäminen ei ole tuntunut ollenkaan vapaalta. Eilen (kiitos auringonpaisteen ja helteiden) homma alkoi sujua siihen malliin kuin olin suunnitellut: kyllä homma luistaa joutuisasti, kun työasuna on aurinkolasit, bikinit ja panamahattu! Ja kiitos vielä Kaisalle, joka soitollaan auttoi jäljittämään mun puhelimen: luulin, että rakas iPhone oli tipahtanut terassin alle mutta se olikin onneksi pelastautunut kenkään aurinkoa piiloon. Ehdin ennen Kaisan soittoa etsiä puhelinta liki tunnin...


Kuva iPhone

tiistai 22. toukokuuta 2012

Onni arjessa 2.0

Heippa taas melkein vuoden tauon jälkeen! Jouduin vierottamaan itseni blogin kirjoittamisesta (ja niiden lukemisesta), kun blogi(e)n parissa alkoi kulua liikaa kallisarvoista vapaa-aikaa. Kumma kyllä, en kärsinyt minkäänlaisista vierotusoireista yhtäkkiseen lakkoon (me riippuvaisethan emme koskaan lopeta) liittyen ja vasta ihan viime kuukausina ajatukset on palanneet bloggaamisen pariin.

Olen käyttänyt blogiani muutamia kertoja hakuteoksena (mm kärhöjen leikkaamisen suhteen) ja huomasin samalla unohtaneeni valtaosan kirjoittamastani. Olen tyytyväinen, että osa elämäni tapahtumista on tallennettuna omaan (joskin julkiseen) päiväkirjaani. Täytyy muistaa käydä vuosien päästä kurkkimassa, mitä meille tänään kuului!

Kirjoittamisen lisäksi kaipaan valokuvausta. Ostin kauan haaveilemani järkkärin pitkälti bloggaamisen vauhdittamana ja tauon aikana kuvaaminen (+kuvaamaan opettelu) on jääneet.

Kuitenkin. Suurin syy siihen, että luet tätä tekstiä on siinä, että elämässäni on tapahtunut it- päivitys tasolle 2. (rakas J osti minulle ystävänpäivälahjaksi iPhonen). Päivityksen myötä käytän nettiä liki täysin pelkästään puhelimella. Tämäkin teksti on näpytelty iPhonen pikkuruisella "näppiksellä".

Tervetuloa takaisin rakkaat veli, sisko ja äiti + minä. Onni on edelleen arjessa (ja hyvässä ruuassa -grillikausi korkattiin vihdoinkin viime viikonloppuna)!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Pure mua

Mun oli ihan pakko ottaa blogiin säälittäviä puremiskuvia...



 Juu, tää vaatii vähän selitystä!


Ajettiin J:n kanssa vappuna taksilla 40km kotiin ja taksikuski lupasi räyheästi, että voimme toivoa musiikkia matkalle. No, mulle tuli välittömästi pakottava tarve kuulla Meiju Suvaksen Pure mua.

Kuski meni aika hiljaiseksi. Apulantaa kuulemma ois löytyny. (Kuunneltiin sitten Timo Rautiaista)


Mä en tiedä, mikä muhun iskee tuossa Meijun biisissä. Siinä on vaan niin paljon muhun vetoavaa  i n t o h i m o a  ja kai biisi on iskenyt täysillä 14-kesäiseen tyttölapseen ilmestyessään. (Luulin kyllä, että biisin nostalgia olis tullut kauempaa; lapsuuden kesälomareissuilta mummolaan punaisen Opel Kadettin takapenkillä. Mutta biisi on ilmestynyt vasta 90- luvulla ja silloin meillä oli jo metallinhohtoisen pronssin värinen Saab ja mä olin teini...)

Alla oleva kuvakavalkadi on näkemykseni blogiin painokelpoisesta henkilökohtaisesta intohimosta (J olis kuvissa mukana, mutten saanut julkaisulupaa...)



Intohimo

En elä...

...ilman Sua.


Ja intohimoa biisin muodossa:

lauantai 7. toukokuuta 2011

Palindromi synttärit

Niin. Tänään minulla oli siis palindromi- synttärit. Synttäripäivä alkoi kolmen tunnin työrutistuksella ja jatkui räpläilemällä yhtä tärkeää synttärilahjaa. Arvaatteko mitä??



Työkavereilta sain nämä ihanat orvokit ja kauniin taimiastian.




Äiti lähetti nämä ihanat villasukat ja kesäkukkien siemeniä


 Ihana huomata, että itselle tärkeät ihmiset tietävät lempivärini olevan tumma violetti!




Ostin itse itselleni paikallisesta Pentikistä tiikki-tuolin. Olin haaveillut juuri tähän sohvamme kylkeen sellaista matalaa kiinalaispenkkiä, mutta en  voinut vastustaa kiusausta, kun tämä penkki oli Pentikillä alennuksessa -50%.





Lisäksi ostin itselleni orkidean edellisen aikoja sitten kuolleen tilalle...






Synttäri- illallinen koostui chili lohesta, salaatista ja jäätelö "täytekakusta". Jätskistä tuli uskomaton kasari (=lapsuus) fiilis. Muistatteko valion jäätelöpikarit? Tuo pikkuinen Ben&Jerrys tuli samanlaisessa pikarissa puulastoineen kaikkineen. Nam!



Niin. Ja se tärkein lahja. Jota olen kantanut mukanani liki koko päivän. Ja jonka kanssa tulen viettämään jatkossa paljon aikaa. Se tuli J:ltä ja oli kauan odotettu järkkäri <3, aloittelevan kuvaajan Nikon D3100. Kiitos rakas!




lauantai 30. huhtikuuta 2011

Bratislava

Häiden ja Vapun lisäksi tähän viikonloppuun mahtuu jääkiekon MM-kisojen avausmatsit. Jääkiekko ei kuulu tämän blogin kategoriaan, eikä mulla kyllä asiasta kauheasti olisi sanottavaakaan, mutta kisakaupungista voi jotain blogattavaa löytyäkin...

Tämän vuoden MM- kisat pidetään Bratislavassa, joka oli kotikaupunkimme 10kk ajan vuosina 2008-2009 (hui miten nopeasti aika kuluu!). Bratislava muuttuu ja kehittyy jatkuvasti, joten en varmaan ole paras virtuaalimatkaopas kaupunkiin, mutta jotain vinkkejä voin antaa. 

Ensinnäkin. Suosittelen Bratislavaa ehdottomastti kaikille kaupunkilomakohteeksi. Bratislavan vanha kaupunki (Stare Mesto) on todella kaunis ja pieni, joten pitkässä viikonlopussa kaupunkiin ehtii tutustua hyvin.


Aloitetaan esittely yleisesti nähtävyyksistä. Myöhemmin luvassa vinkkejä myös ravintoloiden ja shoppailun suhteen ja suosituksia Bratislavasta käsin tehtävistä reissuista.

Ihan hyvää suomenkielistä perustietoa Bratislavasta löytyy täältä suomalaisen matkaoppaan ja räätälöityjä matkapaketteja löytää esim täältä: http://www.slovakiaan.com/?page_id=7.


Oma Top 5 listani nähtävyyksistä on seuraava:

1) Vanhakaupunki ja Slavin kukkula
2) Devinin linna
3) Baletti/ Ooppera
4) Aupark- puisto
5) Vihannestori

Näiden lisäksi kannattaa käydä ihastelemassa esimerkiksi Presidentin linnan puutarhaa, eläintarhaa ja vaikkapa Bratislavan lähellä olevia luolia.


Jottei tästä tulisi maraton- postausta, laitan tähän muutamia kuvia inspiraatioksi ja jatkan aiheesta myöhemmin. Kuvia tuolta kymmenen kuukauden jaksolta löytyy valtavasti mm. Italiasta, Puolasta, Ranskasta, Sloveniasta ja Kroatiasta, mutta itse Bratislavasta sitten vähemmän. Sitä ajatteli aina kuvaavansa sitten joskus...













Mukavaa vappua kaikille!

perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kate & William

Olettekos katsoneet häitä? Meillä meni sekä koko seremonia että tiivistelmä häistä nauhalle, mutta en ole vielä kumpaakaan katsonut. Ihan hirveästi en jaksa häistä innostua, mutta sen verran täytyy tiirailla, että tietää, mistä puhutaan. Ja pukuloistoa olisi toki ihana seurata, mutta helpommin pääsee kun lukee huomiset lehdet. Luottoluotsini muodin maailmaan on nykyisin ihana Strictly Style- blogin Mrs V, johon aion nytkin luottaa häiden pukuloiston suhteen.


Tässä kuitenkin vilaukselta Katen puku ja melkein yhtä ihana hääkakku! Kuvat on lainattu http://www.officialroyalwedding2011.org/ - sivuilta.







Tänään ollaan paljon muisteltu työkavereiden kanssa kuninkaallisia häitä. Dianan ja Charlesin vihkiytyessä olen ollut 3- vuotias, joten niistä häistä minulla ei ole muistikuvaa. Viime kesäisiä Ruotsin Hovin häitä en myöskään seurannut, koska olin silloin rakkaan kummipoikamme ristiäisissä (en ehkä olisi seurannut muutenkaan). On se kuitenkin satumaista, että meillä on ihan aikuisten oikeesti prinsessoita ja prinssejä (tai Katen ja Williamin tapauksessa prinssi, josta tuli herttua ja sen herttuatar vaimo). Ymmärrän täysin molempien vuosien häähuuman, vaikka en itse niin intohimoisesti asiaan ole suhtautunutkaan! Sitä en kyllä ymmärrä, miten "tavis" (onko Kate kuitenkaan oikea tavis?) voi sopeutua elämään kuninkaallisena. Kuitenkin asiaa koko päivän pohdittuani, kallistun siihen että miksipä ei? Todennäköisesti seuraavissa prinsessahäissä olen jo ihan täysillä mukana. Minä olen aina ollut vähän tällainen myöhäisherännäinen =)

Alla vielä Victorian ja Danielin hääkuva. Katesta ja Victorista valitsen kyllä hääpuvun perusteella Victorian (kruunukaan ei oo paha!). Kumpi puku teitä miellyttää?



keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Lupaus

Meidänkin grillauskausi (sekä nahkan että etenkin ruuan) tuli avattua pääsiäisenä. Nam!




Nyt vähän hirvittää, kun vedetään jo toista päivää putkeen makkaraa ja rantakausi on vasta edessä. Grillissä kaikki rasvainen ( kyljykset N A M ! -joita ei kyllä uunissa laitettuna viitsisi syödä ) maistuu niin hyvältä ja kana kuivalta... Hankintalistalla meillä on tosin kalan savustamista ajatellen savustuspönttö, joten parannusta terveellisyyteen on odotettavissa grilliruuankin suhteen.  Grilli valittiinkin viime kesänä sillä perusteella, että pönttö mahtuu grilliin sisään. Ja toki annoksia pyritään aina keventämään myös kasviksilla ja salaatilla.

Minä olen joutunut tämän migreenini vuoksi (joka tosin onneksi osoittaa laantumisen merkkejä jatkuttuaan yhtäjaksoisesti 19.7.2009 lähtien...) lisäämään/ säännöllistämään syömistä, muokkaamaan ruokavaliota (lihottavampaan suuntaan), aikaistamaan nukkumaanmenoaikaa ja mikä harmillisinta vähentämään liikuntaa. Kaikki tuo näkyy vyötäröllä, mutta hyvä ruoka on toki tuonut myös laatua elämään ;-)

Mutta sitten siihen lupaukseen... Juttelin tuossa äsken J:lle ruokapöydässä, että josko alkaisin käymään pari kertaa viikossa aamuisin aamulenkillä (J on käynyt jo useamman viikon klo 05 salilla juoksemassa juoksumatolla - itse en voi lähteä noin aikaisin salille, sillä se tietää takuuvarmaa päänsärkyä unten jäädessä liian lyhyeksi). Ihan sellaisella rauhallisella ja lyhyellä, minkä terveys kyllä sallisi (kovaa ponnistelua se ei salli). Kaikki tietää, että ne hyvät aikomukset aina jää aikomuksisksi, mutta jotta näin ei kävisi minulle, lupaankin täällä julkisesti, että käyn toukokuun ajan joka aamu keskiviikkoisin ja perjantaisin 20 min lenkillä. PISTE.

Keksikää mulle rangaistus, mikäli lipsun!


lauantai 16. huhtikuuta 2011

Terassikausi avattu

Näissä tunnelmissa vietin tänään iltapäivää (sen jälkeen, kun oltiin poikien kanssa käyty ihmettelemässä haukien kutua läheisellä kosteikolla)


Aurinkotuoli on siis korkattu (tuulen vuoksi nautiskelu jäi melko lyhyeksi...)






Terassimme kaipaa täysin uuden kalustuksen, joten todennäköisesti terassipostauksia luvassa lähiaikoina...


Nyt rentouttavaa lauantaita kaikille!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

H Y V Ä päivä

Tänään oli vaan yksinkertaisesti hyvä päivä: sain töissä kiitosta asiakkaalta, jonka suhteen itse koin aiemmin onnistuneeni huonosti; selvitin vaikean palaverin kunnialla läpi, saatoin loppuun viime vuodesta saakka roikkuneita rästihommia, pääsin pitkästä aikaa tanssitreeneihin raksun kanssa ja vielä pidemmän tauon jälkeen treenien jälkeen salille ja poikien kanssa käytiin vihdoinkin kunnon päivälenkki auringon innoittamina. Parasta tässä päivässä oli kuitenkin se, että   K e v ä t  on  vihdoinkin täällä! Nauttikaamme!


Ja pakko vielä mainita, että päivälenkillä mietin, keneltä kyselisin vinkkejä, miten pihaa pitää näin keväällä hoitaa. Yksi vaihtoehto oli surffailla netissä, mutta tällä hetkellä ei oikein olisi aikaa moiseen. No, kuin tilauksesta kotona oli odottamassa yhden ilmaislehden välissä Biolanin Puutarhaopas. Täydellistä!



Fiilikseen sopien Lou Reedin Perfect Day useamman artistin yhteisesityksenä:




Lou Reed
Transformer (1972)
Perfect Day


Just a perfect day,
Drink Sangria in the park,
And then later, when it gets dark,
We go home.
Just a perfect day,
Feed animals in the zoo
Then later, a movie, too,
And then home.

Oh it's such a perfect day,
I'm glad I spent it with you.
Oh such a perfect day,
You just keep me hanging on,
You just keep me hanging on.

Just a perfect day,
Problems all left alone,
Weekenders on our own.
It's such fun.
Just a perfect day,
You made me forget myself.
I thought I was someone else,
Someone good.

Oh it's such a perfect day,
I'm glad I spent it with you.
Oh such a perfect day,
You just keep me hanging on,
You just keep me hanging on.

You're going to reap just what you sow,
You're going to reap just what you sow,
You're going to reap just what you sow,
You're going to reap just what you sow...

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Irtiotto arjesta

Meillä vietettiin eilen naisten iltaa ja täytyy sanoa, että näin rentoutunut ja onnellinen en ole ollut aikoihin. Kiitos kaikille ihanille naisille seurasta! Minulle tuli alkuvuodesta polttava tarve järjestää illanistujaiset naisseurassa ja mietin tuolloin, että minkälaisten kissanristiäisten pohjalta voisimme juhlia. Juhlan aiheita ilmenikin sitten melkoinen liuta (mm. juhlimatta jääneet kolmikymppiset (jotka olivat 3v sitten), juhlimatta jääneet tuparit (muutto vuosi sitten), uuden terassin avajaisbileet (terassi valmistui elokuun lopulla), yksityisyrtittäjäksi ryhtyminen (lokakuulla), blogin perustaminen (tammikuussa) ja hännän huippuna viran vakinaistaminen (maaliskuun alussa 2011) ). Sinänsä pohdinta oli turhaa, koska juhlan aiheeksi riittää hyvin hyvät ystävät ja yhdessäolo ja se tuntuikin olevan meille kaikille tärkein juhlimisen aihe. Ilta aloitettiin PartyLite ja Friendtex tuotteita ihastelemalla ja loppuilta rentouduttiin ihanien naisten seurasta ja ruuasta sekä kuohuvasta nauttien. Ystäväpiirini on täysin hurahtanut PartyLiten kynttilöihin ja kynttilöiden ihastelu on meille tuttua hommaa, mutta edelleen suhteemme kyseisiin tuotteisiin on kovin intohimoinen. Vaatekutsut olivat itselleni uudempi tuttavuus ja täytyy sanoa, että vaatteiden kotishoppailu oli arvaamattoman mukavaa puuhaa! Hivenen itseäni hirvitti, kun useamman naisen kesken totesimme, että vaatteiden osataminen ei nykyisin enää ole kivaa, koska meillä ei ole aikaa shoppailla. Hui! Jatkossa täytyykin järjestää oikein kunnon shoppailupäivä hyvässä seurassa ja pitkän kaavan kautta sinkkuelämää hengessä. Vapaaehtoisia??

Ohessa naisenergiaa ysäri tyyliin: Shania Twain: Man I feel like a woman:







sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Irtiotto arjesta

Kävimme tosiaan viime viikonloppuna koko perhe minilomalla Helsingissä. Pojat pääsivät päivälenkille Katajanokan upeisiin maisemiin ja joku paikallinen täti heti kyseli, että tavattiinko me jokin aika sitten häntä ja hänen kaniinimäyräkoiraansa. Mua nauratti ja teki mieli sanoa notta ei varppina, kun me ollaan kuules maalta. Salaa olin tyytyväinen, kun maalaisuus ei näkynyt päälle päin ;-)

Pojat jäivät sitten iltahoitoon Katajanokan Best Westerniin, joka on aiemmin toiminut vankilana. 



Me suunnattiin J:n kanssa kauppatorin kupeeseen Ravintola Raku Ya:an nauttimaan shampanja menu. Kävin vuosi sitten ystäväni Saijan kanssa nauttimassa samaisen setin ja olin todella tyytyväinen. Kyseisessä ravintolassa on todennäköisesti Helsingin parhaat sushit. Shampanja menu:n kuului alkupala sushien lisäksi väliruokana kampasimpukoita, pääruokana miekkakalaa ja jälkkärinä marjoja ja sabayon kastiketta. Ja tietenkin shampanjaa. Ruoka oli aivan erinomaista mutta viini+ruoka kombinaatio ei mielestäni yltänyt aivan viime vuoden (huippu) tasolle. Viime vuonna koin uskomattomia makuelämyksiä ko menua nauttiessani: viini yhdisti ruuan maut ja täydensi ruokaa joka ikisen ruokalajin kohdalla täydellisesti. Tänä vuonna samaan symbioosiin päästiin vain pää- ja jälkiruuan osalta. Mutta edelleen se elämys on kokemisen arvoinen, kun kulaus viiniä liuottaa ruuan maut ja levittää ne laajempaan suutuntumaan! Suosittelen kokeilemaan. Itse en samaista elämystä ole niin mieleenpainuvana saanut muualla kuin Raku Yassa.



Illan päälle nauttittiin vielä hotellin ravintola Jail Birdissä lasilliset olutta ja kuohuviiniä. Alla J:n taiteellinen näkemys minusta ko ravintolasta ;-)



Loppuilta vietettiin poikien kanssa hotellihuoneessa rentoutuen. Pojilla oli juhlan kunniaksi jäystettävänä poron ydinluut ja lisäksi meidän hotellireissuihin kuuluu perinne, että pojat pääsee käymään sängyssä (mikä ei tule kuuloonkaan kotona). Ruutu ei malttanut jättää luun jyrsimistä, mutta Karo poseerasi senkin edestä sängyn kuninkaana. 

Ruutu ydinluun kimpussa
Karo, the king of the king sized





lauantai 12. maaliskuuta 2011

Blogihiljaisuus rikottu

Oli pakko tulla rikkomaan tämä blogihiljaisuus, kun veljeni kertoi huolensa asian suhteen: rakas veli luuli, että päivitysten puuttuminen on merkki huonoissa fiiliksissä sujuneista päivistä, joita ei siis ole nyt eikä jatkossakaan tarkoitus blogiin kuvata. Mutta ei huolta! Hijaisuuden syynä on ollut se, että arki imaisi minut turhan tehokkaasti otteisiinsa (tällä hetkellä Annen arkeen kuuluu säännöllinen päivätyö, lisäksi lisätyötä iltaisin muutamana iltana kuukaudessa, ammattiin liittyvä laaja koulutus (johon liittyen etätehtäviä ja lähipäivät 2-3pvää/kk), tanssiharkat, koirien ulkoilutus ja hännän huippuna työn ohessa tehtävä väitöskirjatutkimus, joka vie kaiken vapaa-ajan viikonlopuilta). Eniten kiireeseen on vaikuttanut se, että aloitin vihdoin viime viikolla työskentelyni Helsingissä (1pvä/vko) 3 päivän perehdytyksellä. Otinkin sitten kaiken ilon irti Helsinki-päivistä mm. shoppailemalla (maanantaina), syömällä hyvin (raksun kanssa sushia tiistaina) ja tapaamalla ystäviä (Millan kanssa pullaa ja tyttöjen puhetta keskiviikkona ja Saijan kanssa Mex/Mexiä torstaina). Viikonloppuna tehtiin raksun ja poikien kanssa pikku miniloma Helsinkiin. Tällä viikolla juhlittiin naistenpäivän ja laskiaisen rinnalla J synttäreitä, keskiviikkona oli lisätöitä ja loppu ajan olen ottanut rennosti sohvalla realityä seuraten (oon koukussa Master chefiin, Top chefiin, Muodin huipulle ja (hävettää myöntää) Idols -sarjoihin)...


Mitä luulette, onkohan tuolla hiirulaisella myös ollut vähän kiire pysyä pupun vauhdissa mukana?



 Ja kun Master chefistä puhuttiin, alla linkki sipulinpilkkomisohjeeseen, jonka olisin kuvannut blogiini jossain vaiheessa, mutta ehtivät televisiossa ennen ;-)


Master chef 1- jakso kokonaisuudessaan. Sipulinpilkkomista 7:26 lähtien   Suosittelen niille, jotka ei mielestään vielä sipulia osaa pilkkoa =).







   

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Ekaa kertaa

Haaveilin pitkään ripsien pidennyksestä (lähinnä helpottamaan elämääni -omat ripsenikin ovat jo olemassaan melko pitkät) ja haaveeni toteutui vihdoin loppu vuodesta, kun sain äidiltäni lahjaksi avoimen lahjakortin kosmetologille (kiitos äiti!). Ripset olivat jo ennen pidennyksiä paras osa kasvojani ja kohta jota muutenkin korostaisin. Nykyiset räpsyttimet takaavat, että silmäni varmasti huomataan! Laiskuuteni vuoksi meikkaaminen on aiemmin jäänyt ripsarin laittoon, nykyisin en siis vaivaudu edes sutimaan väriä ripsiin... Ihana, laiska ja helppo elämä!

Mutta en lähtenyt kirjoittamaan tänne ripsistäni vaan kosmetologin tekemästä kasvojen puhdistuksesta. Olin eilen ripsihuollossa ja lisäksi ensimmäistä kertaa elämässäni kosmetologilla kasvohoidossa. Voitteko uskoa? Ihoni on aina ollut suhteellisen hyväkuntoinen, enkä juurikaan ole joutunut hoitamaan ihoani. Nyt, kun sairastumiseni myötä olen joutunut merkittävästi vähentämään hikiliikuntaa, on ihoonikin kertynyt ikäviä mustapäitä. Yhteys liikunnan vähenemisen ja ihon huononemisen välillä on ilmeinen, joten suosittelen kaikille hikoilua vähintään kolme kertaa viikossa ihon ja mielen kunnossapitoon. 

Eilisen jälkeen olen täysin äimistynyt kosmetologin tekemän ihonpuhdistuksen tehosta. Jotain hoidon tehosta kertonee se, että mieheni huomasi "oma-aloitteisesti" muutoksen ihossani =). Minulle tehtiin ultraäänipuhdistus ja päälle naamiot + seerumit ja hoitovoiteet. Hoidon jälkeen iholtani oli häipynyt liki kaikki ikävät mustapäät ja jäljelle jääneet ihohuokosetkin olivat mahdollisesti jonkin verran pienentyneet. Olen täysin myyty ammattimaiseen ihonpuhdistukseen ja seuraava aika onkin varattuna parin kuuauden päähän. Lisäksi kosmetologini suositteli, että käyttäisin meikkivoidetta päivittäin, jotta ilmassa leijuva lika tarttuisi meikkivoiteeseen eikä kulkeutuisi ihohuokosiin. Laitetaan harkintaan...


Tässä vielä kuva ripsistäni, joiden kuvaaminen ilman järjestelmäkameraa on yllättävän haastavaa...








lauantai 5. helmikuuta 2011

Saturday

Päivällä tehtiin tehokkaasti väikkäriä.    

Ruutu oli mukana kannustamassa työntekoon.

Astiat koneeseen, lehdet keräysastiaan ja kukat pöydälle.
Kynttilöitä...  



Lisää kynttilöitä...
... kerta kiellon päälle, kun ei oo ukko kotona huomauttelemassa.





Hyvin ansaittu lasillinen.
Ja seurana äitin Pojat.