Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asusteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Isoveljeltä pikkusiskolle. (Ja paljon sydämiä)

Silloin kun pikku-jiin kanssa otettiin vasta ensimmäisiä rakkaudentäyteisiä askeleita vanhemmuuteen, syntyi sydämessä (jo pari kuukautta synnytyksen jälkeen) toive toisesta lapsesta. Niin upeaa vanhemmuus oli. Tyttö-jii (tai pikku-jii kakkonen) oli tuolloin vasta haaveena rinnassa ja ajatuksissa, mutta huomioin toisen lapsen mahdollisuuden muun muassa ostamalla pikku-jiin ulkovaatteet (jotka tunnetusti ovat vähän hintavampia) unisex- väreissä. Uskomatonta, että nyt tuo toive jo tuhisee ihanasti rinnalla ja kulkee meidän menoissa mukana!




Kevään (tai ainakin ilmojen lämpenemisen ja föhn-tuulen) myötä tyttö-jii on perinyt ensimmäisen ulkoiluasunsa isoveljeltään ja ensimmäinen "from big brother to little sister- asu" on päässyt käyttöön ❤.





Tilasin jo joulun alla Ikioman Siinalta kaikkiin odottamassa oleviin unisex- ulkovaatteisiin ripauksen tyttömäisyyttä. Aivan ihania ❤, eikö!




 Olen tyytyväinen, että molempien lapsien vauvakausi selvitään lähes samoilla ulkovaatteilla -nyt kun kasvu on niin vauhdikasta että vaatteet pitää uusia 2-4kk välein, tuntuu hyvältä saada niille lisää käyttöikää. Tyttö-jii ehtii kyllä söpöstellä vaaleanpunaisissa ulkovaatteissa varmasti vielä ihan riittämiin! Ja söpö hän on kyllä perintövaatteissaankin ❤ .






    

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Fashion Stock Sales

Käväisin viime viikonloppuna Wanhalla Fashion Stock Saleseilla. Omaan makuuni tilaisuudessa oli aivan liikaa porukkaa, enkä päässyt kunnolla ihastelemaan tarjontaa. Suunnittelen vähän käyväni elokuussa Oulun vastaavassa tapahtumassa. Josko siellä olisi vähemmän porukkaa? Oulun myyjäiset pidetään 26.-27.8.2011 Paikka on vielä avoin (http://lumiaccessories.com/journal/fashion-stock-sales-2011-tampere-turku-helsinki-oulu/).


Helsingin myyjäisistä jäin haikailemaan yhtä mekkoa (Kainuu tai jotain). Mekkoa myytiin silkkisenä ja college/ trikoo versiona. En kuitenkaan enää jälkeenpäin onnistunut löytämään myyjää/ suunnitelijaa netistä. Harmi. Ehkä Oulussa tärppää.

Minulle täysin uusi tuttavuus oli myös Pandalan ihanat neuloskorut (http://www.pandala.fi/). Tuollaisen voisi itselleen jossain vaiheessa hankkia. Pitäisi vain valita väri...

Kuva lainattu http://www.pandala.fi/

Toinen craving oli Tiia Vanhatapion mekko. Kyseessä oli Henna Tanskasen päällä viime Linnan juhlissa nähty mekko lyhyempänä tunikatyylisenä versiona. Aivan ihana! En kuitenkaan raskinut kyseistä mekkoa ostaa - kuolasin vain... Tuo mekko olis kyllä täysin mun tyyliä. Nytkin tallustelen joka päivä jonkinlainen paitamekko/ tunika päällä. Vähän harmittaa, kun tuo jäi ostamatta!


perjantai 20. toukokuuta 2011

Argos Young Designers

Kävin tänään Stockmannilla Argos Young Designers Awake- näyttelyssä, jossa oli näytillä myös alla hehkuttamani Irenen kauniit poronnahkaiset laukut. Tuo pyöreällä puuosalla varustettu musta clutch on suosikkini -kotiin sen olisi saanut hintaan kolmesataa ja risat. Jos olisin Cambridgen herttuatar kuten blogissani taannoin haaveilin, laukku olisi jo minun. Mutta nyt täytyy tyytyä odottamaan: Voisin nimittäin luvata kyseisen laukun itselleni kainaloon omaan karonkkaani <3 (joka pidetään aikaisintaan viiden vuoden kuluttua... Ehkä pitäisi tehdä tutkimushommia, eikä venyä täällä blogissa?)
Kuva lainattu http://www.irenehaggkvist.com/, kuvaaja Samuli Karala

Ja niille, jotka minun tavoin ihmettelevät niin tuo renkaan keskiosa on siis ihanan tavallinen, nahkainen, magneettisella painonapilla suljettava clutch/ kirjekuorilaukku. Puuosan vuoksi laukku oli yllättävän raskas, mikä oli ainoa huono puoli tuossa ihanassa, himoittavassa taidonnäytteessä.


Rengaslaukun lisäksi tämä allaoleva laukku oli mielestäni todella kaunis ja kuvastaa kaunesuihannettani: aasialaisia sävyjä skandinaavisessa/ kotimaisessa designissa. Tämä laukku ei tosiaankaan pääse oikeuksiinsa kuvassa, joten käykäähän ihastelemassa Stockmannilla!

Kuva lainattu http://www.irenehaggkvist.com/, kuvaaja Samuli Karala

Awakessa oli lisäksi esillä mm. Samujin, Dead Birds and Lionheartin ja Mirkka Metsolan designia. Näyttely on avoinna Stockan Argos- hallissa 29.5. saakka

tiistai 17. toukokuuta 2011

Irene Mikaela Häggkvist

Joko olette törmänneet näihin Irene Häggkvistin asusteisiin? Helsingissä niitä myy Asuna Fredalla (24). Täytyy käydä viikonloppuna ihastelemassa, kun suuntaan kaupunkiin.

Alla olevat kuvat lainattu Irene Häggvistin sivuilta (täältä). Kuvat by Samuli Karala.

Kuva: Samuli Karala:http://www.irenehaggkvist.com/

Kuva by Samuli Karala: http://www.irenehaggkvist.com/

Yksinkertaisesti uskomattoman kaunista designia <3

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Hiuskoruja ja laketteja

Vappupäivän vuoksi Kirsi Nisosen laketti (ks. kuva alla) oli ajankohtainen. Toki paras sesonki on ylioppilasjuhlien myötä vasta edessä. 

Kuva lainattu http://www.kirsinisonen.com/

Nisonen tuli meidän tietoisuutemme käsittääkseni Nelosen Marian ja alakuvan Mikki Hiiri - henkisen pannan kautta.

Kuva lainattu: http://www.kirsinisonen.com/press/kirsi_nisonen_shopnow_web.pdf


Juttelimme tänään töissä hatuista, kun ihana työkaverini Sirpa oli käynyt eilen hattuostoksilla. Itse en oikein ole hattu ihminen, mutta olisi hauska pukeutua joskus naisellisesti hattuun. Tai pelastaa badhairday näillä ihanilla Kirsin (Nisonen) turbaaneilla, jotka on tällä hetkellä vielä supermuodikkaita!


Hattukeskustelujen lomassa haaveilin tänään töissä ääneen, että jospa joskus saisi olla vaikka kuukauden prinsessa, harrastaa hyväntekeväisyyttä ja edustaa ihanissa (ja erikoisissa) vaatteissa (niimpä! viime perjantaina olin vielä sitä mieltä, ettei taviksesta (tai minusta) olisi prinsessaksi)


Häistä ja hatuista puheen ollen olin jo aiemmin napannut Katesta tuon alla olevan kuvan, jossa on aika kiva hattumainen hiuskoriste.




Tällä viikolla surffailin Nelliinan blogin kautta Olivia Rouge- shopin sivuille. Olivia Rougella on myynnissä myös hattumaisia hiuskoruja. Pitäisköhän tuollainen ostaa ja alkaa leikkiä prinsessaa?

(alla olevat kuvat lainattu Olivia Rougen sivuilta)