Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gugguu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gugguu. Näytä kaikki tekstit

torstai 6. elokuuta 2015

Gugguu asiakasilta

Sorruin eilen lavertelemaan yleistä Gugguusta, vaikka tarkoitus oli kirjoittaa Gugguun upeasta asiakasillasta... Anteeksi eilinen, ja nyt suoraan asiaan!



Ilta järjestettiin siis viikko sitten Mäntsälässä upeassa Hirvihaaran kartanossa. Paikka ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta voin suositella sitä lämpimästi esim. häiden juhlimiseen. Kyseessä oli coctail- tilaisuus, joka oli järjestetty viimeisen päälle tyylikkäästi. Paikka, ohjelma ja tarjoilut toistivat siis Gugguun vaatteista tuttua tyylikästä ja laadukasta linjaa. 



Illan kohokohta oli tietenkin syksy-talvi 2015 malliston ympärille rakennettu muotinäytös. Ja voi, millainen show me saatiinkaan! Lapsimallit olivat ihania, upeita, rakastettavia ja valloittavia persoonia itse kukakin. Yleisö nautti näytöksestä täysillä taputtaen, hymyillen, nauraen, hihkuen, vislaten ja hurraten. Ja ainakin omalta kohdaltani voin sanoa, että joka ikinen reaktio tuli aidosti ja täydestä sydämestä. Näytökseen oli rakennettu kaksi "showstopperiakin": ensimmäinen oli pieni (muistaakseni) jumppikseen puettu vauva, joka tuli veljensä (?) sylissä lavalle. Pää showstopper oli aivan uusi kuosi (Crystal ice, jonka on suunnitellut Linda Förstner), joka kyllä sai aikaan kohahduksen esityksessä ja on herättänyt ihailua ja positiivista kuohuntaa myös jälkeenpäin. 


















Näytöksen jälkeen saimme nauttia ruokapöydän antimista ja seurustella toisten Gugguu-hullujen kanssa. Gugguun Facebook kirpparilla pyörii ihanan positiivista ja mukavaa jengiä, ja oli jännä bongailla profiilikuvista tuttuja naamoja. Puhuttavaakin luonnollisesti löytyi, istuipa sitten kenen seuraan tahansa. (Kiitos kivasta illasta myös seuralaisillenu (-:). Illan juonsi itsekin ihanan positiivinen ja pirteä Kristiina Komulainen. 















Seuraavaksi meitä hemmoteltiin Jukka Pojan keikalla, joka toimi hyvin alkulämmittelynä Jacke Björklundin stand up keikan tarjoamalle vatsalihastreenille. Jacke veti kovatasoisen ja spontaanin keikan roisilla maailmanluokan (britti-jenkki) tyylillä. Tykkäsin. Ilta päättyi minun osaltani tähän (no totta kai nautin vielä iltapalapöydän antimista), mutta kuulemani mukaan sitkeimmät porukasta jäivät bailaamaan aamu viiteen saakka!









Päällimmäisenä illasta jäi mieleen tunne siitä, että on ollut etuoikeutettu saadessaan osallistua Gugguun ensimmäiseen asiakasiltaan. Minulla ja seuralaisillani oli koko illan tunne, että teemme historiaa: asiakasiltoja tai muita Gugguu-gaaloja tullaan varmasti juhlimaan jatkossakin ja paljon, paljon isommissa mittakaavoissa (uskoisin ja vilpittömästi toivoisin). Ilta ylitti tyylikkyydessään odotukseni täysin. Lisäksi iltaan liittyi tiettyä intimiteettiä, sillä Gugguulaisten perhe, miehet ja ystävät olivat mukana juhlimassa yrityksen alkutaivalta, ja sitä että kova työ ja uhraukset ovat johtaneet kasvuun ja menestykseen. Kiitos, että sain olla mukana juhlimassa!





keskiviikko 5. elokuuta 2015

Gugguun asiakasilta -alkulämmittely

Osa on varmaan lukenutkin aiemman postaukseni ihanasta ja tyylikkäästä, kotimaisesta lastenvaatemerkistä Gugguusta. Kyseisen postauksen jälkeen meille onkin kotiutunut kiva määrä Gugguuta ihan uunituoreina (jokaisesta kevään kolmesta eri dropista), sekä lapsimessujen heräteostoksina että lähiaikojen ale-ostoina. Keväällä en vielä raskinut pukea pikku-jiile Gugguuta päiväkotiin, kun päivän ruokalista on tähän saakka pitkälti ollut luettavissa rinnuksilta, housun lahkeista ja sukista (!). Nyt pikku-jiin hienomotoriikka on kuitenkin kehittynyt jo sen verran että ruoka menee pääsääntöisesti sinne minne kuuluukin ja Gugguut on päässeet kotikäytön lisäksi myös päiväkotikäyttöön.  



Gugguun vaatteiden hankkiminen vaatii säästämisen lisäksi enemmän tai vähemmän järjestelyjä: merkin suosio on kasvanut niin valtavasti, että uuden malliston julkaisemishetkellä jopa 30 000 äitiä ryntää yhtäaikaisesti ostoksille. Kysyntä on ollut niin suurta, että Gugguun väkikään ei ole osannut/ pystynyt varautua moiseen, jolloin tietyt tuotteet ja värit myydään loppuun alle kymmenessä minuutissa. Mutta onneksi perusvärejä, kuten beigeä, saa jo nytkin hyvin hankittua vielä alestakin. Itse olen selvinnyt dropien ostoksista ilman lapsenvahtia tai muita kommervenkkejä, kun julkaisupäivät ovat onnekseni sattuneet juuri pikku-jiin päiväkotipäiville ja vieläpä tyttö-jiin päiväuniaikaan. Kahden koneen (ja kahden nettikaupan) taktiikalla olen saanut hankittua kaiken ennalta suunnitellun, mikä on vaatinut kuitenkin tarkkaa ennalta suunnittelua, määrätietoisuutta ja nopeutta. Ymmärrettävästi myös moni on joutunut pettymään jäätyään ilman näitä ihanuuksia (juuri haluamassaan värissä), mutta uskoisin että kysynnän tasaannuttua tuotantomäärät saadaan vastaamaan tarvetta.




Ihan ilmaiseksi Gugguun viimeaikainen hurja nousu ja kasvu ei ole tullut: suosiosta saa osittain kiittää somen voimaa, mutta somessa Gugguu on kaikunut myös negatiivisella, mollivoittoisella soinnilla. Kritiikin taustalla on ollut asiakaspalvelun ajoittainen epäasiallisuus liittyen asiakkaiden reklamaatioihin. Reklamaatioiden taustalla on ollut ilmeisestikin pieni laatuvikainen kangaserä kevään suosikkiväriä nudea (ihana puuterin vaaleanpunainen väri). Itsekin näitä reklamaatio keskusteluja seuranneena olen välillä ollut ymmälläni, mutta toivon että ongelmista on nyt otettu opiksi. Ja toisaalta on ymmärrettävää, että näin nopealla kasvulla ja isoilla tuotantomäärillä sekaan voi eksyä virheellisiäkin kangaseriä. 



No, ylläolevasta pitkästä sepustuksesta voi päätellä, että olen yhdessä kymmenientuhansien äitien (ja näistä tykkää kyllä isätkin) kanssa täysin hurahtanut näihin vaatteisiin. Voitte kuvitella, miten onnellinen olin, kun voitin paikan Gugguun historia ensimmäiseen asiakasiltaan. Kyseinen ilta järjestettiin 30.7. Mäntsälässä upeassa Hirvihaaran kartanossa. Instagramissa löytyykin jo paikanpäältä tuoreeltaan postaamani kuvat, mutta teen tässä lähipäivinä postauksen tuosta upeasta illasta vielä tänne blogiinkin. 



Kyseisessä illassa käsiteltiin myös tuota yllä mainitsemaani reklamaatiokohua ja Gugguun perustajasisarukset Anne ja Miia vakuuttivat parantavansa kokemustensa ja saamansa palautteen pohjalta Gugguun asiakaspalvelua edelleen. Sillä ei voi mennä mönkään, sillä muutamista selkeistä epäonnistumisista huolimatta  Gugguun aspa on saanut myös valtavasti kiitosta erinomaisesta palvelustaan. Itse toivon valtavasti menestystä ja onnea Gugguulle kotimaan markkinoille ja kansainvälisille kentille. Olisi upeaa, kun kotimainen Gugguu nousisi skandinaavisten (Molo, Pop, Mini Rodini) lastenvaatejättien rinnalle!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Kukkuu, Gugguu

Löysin viime joulukuussa facebookin joulukalenteriarvonnan myötä suomalaisen vaatemerkin Gugguun. Ihastuin etenkin heidän jumpsuiteihinsa sekä college- ("baggyt") ja trikoohousuihin ("pantsit"). Yhteistä näille kaikille kolmelle on isot, geometriset taskut. Gugguun sivuilla kerrotaan lasten toiveiden olleen yksi vaatteiden suunnittelun lähtökohta (eettisyyden, käytännöllisyyden ja laadun lisäksi), ja isot aarteiden keräilyn mahdollistavat taskut ovat olleet erityisesti poikien toiveena. En edes osannut ajatella käytännöllisyyttä pienten poikien näkökulmasta, mutta hienoa että tyyli ja käytettävyys tulevat samoista elementeistä! Tyttöjen ballerina toiveiden mukaisesti kevät mallistosta löytyy ihania frillamekkoja ja -paitoja. Taskujen ja frillojen lisäksi Gugguun vaatteille on ominaista geometriset, selkeät linjat. Tykkään! Vaatteet ovat linjakkaita mutta kuitenkin leikkisiä ja moderneja. Väreinä löytyy sekä hillittyä mustaa, harmaata tai beigeä tehosteväreillä raikastettuna että värikkäämpiä, sesongin mukaan vaihtuvia värejä. Nämä kaikki elementit (värit, isot taskut, geometrisyys ja selkeät linjat) yhdistyvät ihanasti esim vinovetoketjuisessa jumpsuitissa, joka olikin meidän ensimmäinen Gugguu hankinta.


Tämä joulukalenteri tarjouksesta tilattu musta jumppis pistaasilla vetoketjulla on meidän lempivaate. Jopa isojii mainitsee joka kerta, kun jumppis puetaan päälle, että onpas sulla poika hienot vaatteet. Se on paljon mieheltä joka ei välttämättä huomaisi, jos meidän lapsilla olisi joka päivä samat vaatteet päällä. Niin paljon isikin näistä vaatteista tykkää, että lupa Gugguu hankintoihin heltiää uskomattoman helposti. En ole vielä isojiille kertonutkaan, että Gugguu valmistaa myös aikuisten huppareita ja housuja.

Gugguu vaatteiden hankkiminen voi olla lähes yhtä vaikeaa kuin ikuistaa kameralla lumilinnan ikkunasta kurkkiva kaksivuotias.  No, vaatteet saatiin hankittua mutta kuvaan tallentui vain hiha.

Gugguu on toiminut vuodesta 2013 lähtien ja sen suosio on ollut valtavassa nousussa. Suosituimmat vaatteet myydään toistuvasti loppuun heti julkaisuajanhetkellä. Osasin varautua siihen, että himoitsemani college baggyt ja trikoo pantsit myytäisiin pian julkaisemisen jälkeen loppuun ja olinkin varmistamassa ostokset meille heti julkaisu hetkellä. Hyvä niin, sillä tietyt vaatteet ja värit myytiin loppuun ensimmäisen viiden minuutin aikana! Näin siitäkin huolimatta, että tuotantomäärää oli kolminkertaistettu edelliskerrasta. Suuresta ostoryntäyksestä huolimatta sain kotiutettua meille tämän kevään mallistosta kaikki toivomani tuotteet. Käyttöön pääsivät heti mustat ja beiget trikoo pantsit sekä korallin väriset
college baggyt. Lisään niistä sovituskuvia vielä myöhemmin (muut Gugguu fanit kaipailevat niitä pähkäillessään, minkä koon vaatteesta ostaisivat. Te muut voitte ihastella meidän lapsia ja kuvien iloista sekamelskaa tiskeineen, sohvalla lojuvine vaatteineen ja leluineen).


Nämä ihanuudet jäivät odottamaan joko sopivampia kelejä tai käyttäjien kasvua. Mitäs tykkäätte? Gugguu on ehdottomasti kovista kotimaisista lastenvaatebrändeistä (Papu, Aarrekid, Gugguu) minun suurin suosikkini, vaikka ihania kaikki kolme ovatkin .