Dog tease

Ootte varmaan jo nähneet tämän videon, mutta oli pakko silti... Täytyy kouluttaa meidänkin pojat puhumaan...

Moby Dick

Karon omintakeinen uintityyli:

The Great Hunter of Waves:

Mainittakoon, että jälkimmäinenkin uintisessio päättyi onnellisesti ja lapsi hihnoineen saatiin houkuteltua kuivalle maalle =). Sattuneista syistä poikaa ei uskalla uittaa ilman flexiä...

ja anteeksi videoiden kehno laatu, järkkärikamera on jo tilattu =)

Ei menny ihan niinku Strömsössä...

Juu. Rairuohon (ja ohraruohon) kasvattaminenkin voi olla yllättävän vaikeaa... Viime vuonna oli ensimmäinen kerta, kun yritin koristella pääsiäistä kotiin (yleensä olemme olleet reissussa), mutta rairuoho ei tuolloin lähtenyt edes itämään. Tänä vuonna olin vahingosta viisastuneena riittävän ajoissa liikenteessä, mutta ei ihan onnistunut vieläkään kuten kuvasta näkyy:

Tänään tuskastelin ääneen kasvatusingelmiani ja sain niinkin korkealta taholta kuin kunnanjohtajaltamme (jota en ollut aiemmin tavannut) vinkkejä ensi vuodelle, joten 2012 pääsiäisenä meilläkin kasvaa komeasti ruohoa! (sama vinkki kiertoon niille, jotka on yhtä tumpeloita kuin minäkin: eli itämisvaiheessa kulho kannattaa peittää kelmulla, jotta saa optimaalisen itämiskosteuden ja lämpötilan. Niinhän sitä tosiaan kotona tehtiin silloin, kun olin lapsi, mutta oli päässyt asia pahemman kerran unohtumaan. Ja   m i k s i   sitä ei voitu kertoa myös siinä siemenpussin kyljessä??)

No, rairuohon tehtävä oli tuoda pääsiäistunnelmaa ja täytyy sanoa, että nauru pääsee joka kerta, kun nuo harvahapsiset ruohot näkee (niitä on ikkunalaudalla yhteensä 6 purkillista...). Tunnelmaa se on sekin!



Edit 23.4.2011: rakas pikkuveli kertoi käyvänsä päivittäin täällä nauramassa mun ruohoille ja toivoi lopuistakin kuvaa. Ole hyvä! Nämä on siis kasvaneet + 17 asteen auringonpaisteessa 3vrk tuon ensimmäisen kuvan jälkeen...

Juoksentelua

Ihanaa, ulkona paistaa pitkän harmaan jakson (ja lumisaateen, yök!) jälkeen taas aurinko! Käytiin poikien (eli koirien) kanssa pihalla nauttimassa kevätsäästä. Kevät haisi poikien nokkaan siihen malliin, että meno oli sangen vauhdikasta. Etenkin Karo veti menemään uskomattomalla energialla ja tyylillä, joka muistutti Frendien Phoeben juoksutyyliä. Ja minä olin tikahtua naurusta!

Karon juoksunäytettä en valitettavasti saanut ikuistettua, mutta alla muistinvirkistykseksi Phoeben versio:

Ja tässäs potpuri samasta aiheesta.

Huumorintajuton?

Keskustelimme tässä kuluneella viikolla töissä Putouksesta. Itse katsoin aikoinaan (suurin odotuksin) ensimmäisen kauden eka jakson ja petyin. Sen jälkeen en ole kyseistä ohjelmaa seurannutkaan. Tämän viikkoisen kahvikeskustelun perusteella päätin taas katsoa Putouksen. Näin tuoreeltaan täytyy sanoa, että työkavereiden kuvaukset hahmoista olivat paljon hauskempia kuin varsinaiset hahmot itse.

Olen jotenkin aina kokenut olevani huonosti huumoria ymmärtävä (mutten kuitenkaan varsinaisesti huumorintajuton). Muistan huumorintajuttomuuden tunteen iskeneen minuun aikoinaan esimerkiksi Kummelin alkuaikoina. Itse ohjelma ei naurattanut yhtään, mutta koulussa kavereiden jälleenkertomina jutut olivat huippuhauskoja.

Kävin tällä viikolla katsomassa Hotelli Presidentin teatterisalissa Kummanki kaa- teatteriesityksen, josta sekä minä että seuralaiseni olimme kuulleet ettei kannattaisi odottaa esitykseltä paljoa. Loppujen lopuksi (ja todennäköisesti vähäisten ennakko-odotusten seurauksena) näytös oli ihan viihdyttävä.

Nämä kokemukset saivat minut miettimään huumoria laajemmin. Taidan olla melko vaativa huumorin suhteen. Se, että hommaa on tekemässä ammattinäyttelijä (tai että juttu ylipäätään esitetään primetime aikaan koko kansalle) asettaa odotukset niin korkealle, että pettymys on taattu. Tutun työkaverin kertomana sama sketsi taas toimii ilman varsinaista yritystäkään olla viihdyttävä. Wikipedian mukaan Huumori (lat. humor < kreik. χυμός) on vuorovaikutuksen ja viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä. Vauvat ovat hyvä esimerkki huumorin vuorovaikutteisuuden merkityksestä: lapsilla on kai luontainen kyky nauraa (silloin kun perusasiat ovat kunnossa) mutta nauraminen ja "pelleily" tapahtuu vain vuorovaikutuksessa. Nauru on palkka siitä, että joku huomioi ja pelleilee vain minua varten. Luulen, että oma huumorintajuni on jäänyt vauvojen tasolle ja kohdallani kyvyttömyys ymmärtää huumoria johtuu vuorovaikutuksen puutteesta ja siitä etteivät jutut kosketa minua henkilökohtaisesti. En tykkää lainkaan olla esillä ja voittaa yleisöä puoleeni, joten en samaistu näyttelijöihin. Pitkäjänteisyyteni ei myöskään riitä siihen, että jäisin seuraamaan (huonoa) sketsiohjelmaa ja sitten ajan myötä samaistuisin hahmoihin. Komedia- leffoissa ongelmana on, että mukaan mahtuu niin paljon turhaa mukahauskaa materiaalia, että muutama hyvä juttu ei riitä kääntämään vaakaa pois pettymyksen puolelta. Ehkä projisoin myös pettymystä omasta kyvyttömyydestäni huumorin luomiseen ja nopeaan, oivaltavaan reagointiin voimakkaana kriittisyytenä kaikkia huumorintekijöitä kohtaan?

Koska kaikkea voi oppia, täytynee tässä luvata, että opettelen ja kehitän tänä vuonna huumorintajuani. Voisin kokeilla Stand Up- komiikkaa ja ehkä annan Putouksellekin toisen tilaisuuden.

Ohessa vielä näyte huumorista, jota ymmärrän 

by Pertti Jarla:

Kuva kopioitu Helsingin Sanomien nettisivuilta ja löytyy täältä.

  Tässäkin on lyhykäisyydessään ihan hauska idea (viedo pääsi mukaan, koska on yksi niistä harvoista videoista, jotka tähän hätään satuin muistamaan)

Copy cat

Tää mainos sai mut tänään niin hyvälle päälle, että aivan pakko kopioida Adalmiinan blogiinsa postaama videopätkä.