30+ naisen ajatuksia elämästä. Keskiössä lapsiperheen arki ja tyytyväisyys elämään. Tästä blogista et löydä viimeisimpiä trendejä tai kärkkäitä kannanottoja ajankohtaisista asioista, vaan elämää sellaisenaan kuin se on (huonot päivät sensuroituna). Mausteina sisustus, ruoka, oma piha, ostokset ja matkailu. Ménu sisältää satunnaisesti myös keittiöpsykologiaa. Kattaus on kursailematon ja tarjoillaan pääsääntöisesti Lumia-puhelimella sängynpohjalta refluksivauvaa nukutellessa.
Meillä valjastettiin kaikki voimat käyttöön MM- kullan eteen:
Kisaeväänä oli Aura-GOLD ruissydämiä
Ja pojilla oli leijonille varalle uskomattomat munkit, mutta eihän niitä tarvittu...
Munkki Ruudulle
Ja ai että se voitto oli makiaa!
Meidän perheen lempi kisabiisi:
p.s. iskä ei ois koskaan antanu mulle anteeksi tällaista pirujen maalaamista seinälle (munkit ja Aura Goldit), jos Suomi olis hävinny. Sori iskä! Onneksi kaikki meni hyvin, otan ihan pikkuriikkisen vastuun tästä henkisestä valmentamisesta.
Mun oli ihan pakko ottaa blogiin säälittäviä puremiskuvia...
Juu, tää vaatii vähän selitystä!
Ajettiin J:n kanssa vappuna taksilla 40km kotiin ja taksikuski lupasi räyheästi, että voimme toivoa musiikkia matkalle. No, mulle tuli välittömästi pakottava tarve kuulla Meiju Suvaksen Pure mua.
Kuski meni aika hiljaiseksi. Apulantaa kuulemma ois löytyny. (Kuunneltiin sitten Timo Rautiaista)
Mä en tiedä, mikä muhun iskee tuossa Meijun biisissä. Siinä on vaan niin paljon muhun vetoavaa i n t o h i m o a ja kai biisi on iskenyt täysillä 14-kesäiseen tyttölapseen ilmestyessään. (Luulin kyllä, että biisin nostalgia olis tullut kauempaa; lapsuuden kesälomareissuilta mummolaan punaisen Opel Kadettin takapenkillä. Mutta biisi on ilmestynyt vasta 90- luvulla ja silloin meillä oli jo metallinhohtoisen pronssin värinen Saab ja mä olin teini...)
Alla oleva kuvakavalkadi on näkemykseni blogiin painokelpoisesta henkilökohtaisesta intohimosta (J olis kuvissa mukana, mutten saanut julkaisulupaa...)
Tämä keijunkaunis lahjakkuus oli jäänyt minulle aiemmin tuntemattomaksi, mutta onneksi on olemassa Tartu Mikkiin, joka sivistää meitä nuoria-aikuisia naisia aina perjantai-iltaisin. Kyseessä on siis uskomattoman kaunisääninen Saara Aalto, jonka kansa tuntee Talentista ja tämän vuoden Euroviisu karsinnoista.
Alla pätkä viime perjantain Tartu Mikkiin jaksosta. Saara lauloi itsensä kyseisessä jaksossa Disneyn Pocahontasin tunnaribiisillä Colors of the wind ainakin minun sydämeeni. Valitettavasti kyseistä vetoa ei löytynyt vielä You Tubesta... Tässä Saaran ja Pardise Oskarin (eli Axel Ehnström) veto Islannin vuoden 2009 Euroviisubiisistä Is it True:
Ja Saaran oma vuoden 2011 Euroviisukarsintabiisi Blessed with Love:
p.s. Euroviisut lähenee. Kuulutteko kyseisen formaatin vihaajiin vai faneihin? Oma suhteeni on melko neutraali, mutta kyllä ne vaan joka vuosi sitten puhuttaa ne viisut...
Mulla on takana kohtuullisen intensiiviset 3 viikkoa sekä työn että vapaa-ajan osalta. Kotona ei juurikaan ole ehtinyt aikaa viettämään. Tänään olikin sitten tiedossa ihana perjantai, joka on alku viikonlopulle ilman menoja. (lue: ohjelmassa on väikkärin vääntämistä aamusta iltaan la ja su). Tänään siis r e n t o u d u t a a n.
Meillä on ollut J:n kanssa tapana jo pitkään aloittaa viikonloppu perjantaisin punaviinilasillisen ja Tartu Mikkiin- ohjelman kanssa. Viimeiset pari kuukautta on kuitenkin mennyt muissa merkeissä, joten tänään olo oli sangen nostalginen kun nautimme Tapaksia ja punaviiniä kyseisen TV-pläjäyksen tarjoaman pop-iskelmän tahdissa.
Tämän illan jaksossa oli pari minuun uppoavaa biisiä:
Ensimmäinen siis Anna Erikssonin(linkki vie Annan nykyisille poppi- sivuille) Huojuva Talo. Kyseisestä biisistä tulee vahvasti mieleen eräs juhannus hyvässä seurassa Hyvinkää-Hämee akselilla. Ja ensikosketus Singstariin... Tuon juhannuksen jälkeen biisiä tuli useamman kerran vedettyä kurkkusuorana ja tunteella automatkalla töistä kotiin (tuon työmatkan seurauksena asumme nyt täällä missä asumme...). Auto on bw ehdottomasti paras paikka laulaa!
Tämän illan Tartu Mikkiin- jakso päättyi Pave Maijasen Elämän nälkään, joka on myös kovin henkilökohtainen biisi erään rakkaan ystävän kasvutarinan myötä. Samainen biisi, on aiemminkin esiintynyt tässä blogissa. Tällä kertaa oon ihan fiiliksissä tästä zipaleesta - kiitos Hintsasen Samin ja minun duetosta meidän olohuoneen lattialla =).
Tänään oli vaan yksinkertaisesti hyvä päivä: sain töissä kiitosta asiakkaalta, jonka suhteen itse koin aiemmin onnistuneeni huonosti; selvitin vaikean palaverin kunnialla läpi, saatoin loppuun viime vuodesta saakka roikkuneita rästihommia, pääsin pitkästä aikaa tanssitreeneihin raksun kanssa ja vielä pidemmän tauon jälkeen treenien jälkeen salille ja poikien kanssa käytiin vihdoinkin kunnon päivälenkki auringon innoittamina. Parasta tässä päivässä oli kuitenkin se, että K e v ä t on vihdoinkintäällä! Nauttikaamme!
Ja pakko vielä mainita, että päivälenkillä mietin, keneltä kyselisin vinkkejä, miten pihaa pitää näin keväällä hoitaa. Yksi vaihtoehto oli surffailla netissä, mutta tällä hetkellä ei oikein olisi aikaa moiseen. No, kuin tilauksesta kotona oli odottamassa yhden ilmaislehden välissä Biolanin Puutarhaopas. Täydellistä!
Fiilikseen sopien Lou Reedin Perfect Day useamman artistin yhteisesityksenä:
Lou Reed
Transformer (1972)
Perfect Day
Just a perfect day,
Drink Sangria in the park,
And then later, when it gets dark,
We go home.
Just a perfect day,
Feed animals in the zoo
Then later, a movie, too,
And then home.
Oh it's such a perfect day,
I'm glad I spent it with you.
Oh such a perfect day,
You just keep me hanging on,
You just keep me hanging on.
Just a perfect day,
Problems all left alone,
Weekenders on our own.
It's such fun.
Just a perfect day,
You made me forget myself.
I thought I was someone else,
Someone good.
Oh it's such a perfect day,
I'm glad I spent it with you.
Oh such a perfect day,
You just keep me hanging on,
You just keep me hanging on.
You're going to reap just what you sow,
You're going to reap just what you sow,
You're going to reap just what you sow,
You're going to reap just what you sow...
Meillä vietettiin eilen naisten iltaa ja täytyy sanoa, että näin rentoutunut ja onnellinen en ole ollut aikoihin. Kiitos kaikille ihanille naisille seurasta! Minulle tuli alkuvuodesta polttava tarve järjestää illanistujaiset naisseurassa ja mietin tuolloin, että minkälaisten kissanristiäisten pohjalta voisimme juhlia. Juhlan aiheita ilmenikin sitten melkoinen liuta (mm. juhlimatta jääneet kolmikymppiset (jotka olivat 3v sitten), juhlimatta jääneet tuparit (muutto vuosi sitten), uuden terassin avajaisbileet (terassi valmistui elokuun lopulla), yksityisyrtittäjäksi ryhtyminen (lokakuulla), blogin perustaminen (tammikuussa) ja hännän huippuna viran vakinaistaminen (maaliskuun alussa 2011) ). Sinänsä pohdinta oli turhaa, koska juhlan aiheeksi riittää hyvin hyvät ystävät ja yhdessäolo ja se tuntuikin olevan meille kaikille tärkein juhlimisen aihe. Ilta aloitettiin PartyLite ja Friendtex tuotteita ihastelemalla ja loppuilta rentouduttiin ihanien naisten seurasta ja ruuasta sekä kuohuvasta nauttien. Ystäväpiirini on täysin hurahtanut PartyLiten kynttilöihin ja kynttilöiden ihastelu on meille tuttua hommaa, mutta edelleen suhteemme kyseisiin tuotteisiin on kovin intohimoinen. Vaatekutsut olivat itselleni uudempi tuttavuus ja täytyy sanoa, että vaatteiden kotishoppailu oli arvaamattoman mukavaa puuhaa! Hivenen itseäni hirvitti, kun useamman naisen kesken totesimme, että vaatteiden osataminen ei nykyisin enää ole kivaa, koska meillä ei ole aikaa shoppailla. Hui! Jatkossa täytyykin järjestää oikein kunnon shoppailupäivä hyvässä seurassa ja pitkän kaavan kautta sinkkuelämää hengessä. Vapaaehtoisia??
Ohessa naisenergiaa ysäri tyyliin: Shania Twain: Man I feel like a woman:
... ja mittarissaon miinusta vain kahden asteen verran (eli alle kymmenesosa siitä, mitä vielä pari päivää sitten). Mieli on yhtä aurinkoinen kuin kelikin, enkä lannistu siitä, että olen sidottu sisälle koneen ääreen väikkärin vuoksi. Tervetuoloa kevät! (jota olen siis odotellut jo talvipäivänseisauksesta lähtien...)
Miten oikeassa Neumann/ Dingo (kuka ikinä sanat on keksinytkään) on ollutkaan Autiotalo- biisin sanoituksessa.
Kuulin viikolla töissä kuluneen viikon kuumimman tiedeuutisen: pitkäkestoinen rakkaus aiheuttaa "aivovaurion". Itseltäni uutinen oli mennyt täysin ohi, mutta etsin alkuperäisen tutkimuksen PubMedistä ja totesin, että jutun uutisointi on mennyt vähän alkuperäisen tutkimuksen ohi. Mielenkiintoinen tutkimus on anyway... Jenkkiläinen Bianca Aceveda on siis tutkinut rakkautta aivojen funktionaalisella magneettikuvauksella (fMRI) ja hän löysi mm. seuraavaa:
1) Pitkäkestoinen rakkaus on mahdollista.
2) Pitkäkestoisessa "hullaantuneessa" rakkaudessa aivoihin tulee samanlaisia muutoksia (="aivovaurio"meidän mediamme mukaan) kuin huume- tai alkoholiriippuvuudessa.
3) Vastasyntyneessä ja pitkään jatkuneessa rakkaudessa aivomuutokset ovat samanlaisia, mutta lisäksi pitkäkestoisessa rakkaudessa aktivoituu uudenlaisia sitoutumiseen liittyviä hermoratoja.
Suomessa tutkimus siis uutisoitiin suunnilleen siten, että pitkäkestoinen rakkaus aiheuttaa aivovaurion, vaikka oman tulkintani mukaan oikea tutkimustulos oli, että ihminen tulee rakkaudesta samalla lailla riippuvaiseksi kuin huumeista tai alkoholista (ks. tämä Yle Areenan video). No, mediallahan on yleisestikin maassamme tapana muutella asioita mieleisekseen. Mutta saivatpahan minutkin kiinnostumaan uutisestaan =)
Kasarilinjalla jatketaan (kuten ed. postauksessa Pave Maijasen kanssa). Tässä Dingon Autiotalo:
Kuunnellaan Raksun kanssa musiikkia ja tunnelmoidaan. Eräs biisi, minkä oon halunnut jakaa teidän kanssa täällä blogissa on yhden rakkaan ihmisen muutaman vuoden takainen fiilistely biisi. Liekö syynä osittainen syyntakeettomuus aiempina kuuntelukertoina vai rakkaan K:n täydellinen heittäytyminen (mikä tottakai vetää mukaan fiiliksiin) biisin tunnelmiin, mutta muistoissa biisi oli parempi kuin nyt kaksin kuunnellessa. Uskomaton kasarifiilis anyway... ENJOY!
ja jos joskus on sellainen fiilis, että kaipaa elämän nälkää -muistakaa tää biisi. Kertsin "uho" syö pois biisin muuten niin vanhahtavan fiiliksen. Ja kuka ei tulis hyvälle päälle kasarista?
Olen lomaleskenä, kun J lähti poikien kanssa Rukalle. Mulla on kuitenkin kotona erittäin tarkkaavainen kuuntelija, joka tänään päätään kallistellen kuulosteli, mitä äitillä oli työpäivän jälkeen kerrottavana. Ihana, lutunen Ruutu, sai mut kuuntelullaan heti työpäivän pääteeksi hymyilemään ja hyvälle päälle <3.
Ruutu kuuntelee:
Ja lopuksi vielä ihanan Stellan ensimmäisen levyn nimikkobiisi "Kuuntelija":
Löysin tänään takapihaltamme hangesta jälkiä ja talletin ne heti kameran kanssa. Naapurimme kertoivat viime talvena ylpeinä, että heidän terassinsa alla asuu sellainen lumikko, jolla on musta hännänpää. Ja saman jutun kuulimme toisiltakin naapureiltamme. Hävetkää etelän ihmiset! Onneksi pohjoisen kansa tuli meidänkin naapureitamme tänne kehien takaisiin metsiin sivistämään. Kaikkihan tietää joko Urho TV:stä, Urheiluruudusta tai koulun biologian tunneilta, että niistä kahdesta talvella valkoisesta pikkupedosta kärpällä on musta hännän pää.
Niin. Pihapiirissämme siis asuu kärppä/ kärppiä ja olemme itsekin nähneet kyseisen otuksen pari kertaa. Jälkimmäisellä kerralla tuo mustalla hännäntupsulla varustettu pikkupeto yritti useamman minuutin ajan löytää reittiä naapureiden (onneksi suljetusta) etuovesta sisään. Harmiksemme kärppä kuitenkin livahti terassin alle heti kameran löydettyämme, joten emme saaneet ikuistettua tuota jaloa (kiekkopetoa) eläintä. No, kärpän metsästys kameralle jatkuu edelleen, mutta siihen saakka täällä hypähdellään onnesta jo lumesta löytyvistä jäljistäkin!
Aivan liian isot jäljet ollakseen hiiren jättämät... Netistä opiskelin, että kärppä kulkee parihyppelyllä. Noi viimeiset menis jo parijäljistä...
Häh! Tuo vasemman yläkulman jälki ei kyllä kauheasti käpälänjälkeä muistuta... Taisin innostua harakanvarpaista =)
En ole kauhean vihreä ihminen (kateuden tahi luonnonsuojelun näkövinkkelistä), mutta olen pitänyt kiinni periaatteesta, että meille ei hankita toista autoa. Se tarkoittaa sitä, että minä joko kävelen tai pyöräilen työmatkani, joka taittuu kävellen puolessa tunnissa ja pyöräillen alle vartissa. Ekologisuuden lisäksi työmatkaliikunta toimii erinomaisena hyötyliikuntana etenkin kun sairauteni usein estää raskaamman liikkumisen. Tänä talvena on kuitenkin joinakin aamuina harmittanut ja laiskottanut rämpiä lumihangessa töihin. Pyöräilystä ei ole kannattanut edes haaveilla ellei sitten nimenomaisesti halua lisävastusta työmatkaan taluttamalla pyörää hangessa…
Viime yönä tai eilen illalla ei ollut satanut lunta (!) ja tiet oli aurattu, joten minulla oli aamulla mahdollisuus valita, miten työmatkani taittaisin. Pakkasta oli -22 astetta, mikä on entiselle oululaiselle mitä paras pyöräilykeli. Pakkasesta kankea pyörä piti huolen siitä, ettei tarvinnut palella ja koko työmatkan jatkuva loiva ylämäki takasi siihen päälle vielä kunnon hien ja puuskutuksen. Mutta oli se vaan hienoa taittaa työmatka vartissa =). Puhumattakaan siitä ihanasta tunteesta, kun liitelee alamäen vauhdittamana kotiin!
Koko loppu päivä onkin sitten mennyt alamäen tuoman vauhdinhurman ja vaivattomuuden siivittelemässä hyvänolontunteessa. Edes, se että miehenköriläs tuli niin myöhään kotiin ettei päästy treeneihin, ei saanut laskettua tätä huippufiilistä.
En viitsinyt lähteä pihalle pimeään kuvaamaan tämän päivän ratsuani ja halusin jotenkin värittää tätä postausta, joten tässä teille aiheeseen liittyviä musiikkivideoita - toisen yhteys on vähän löysähkö...
Yksi ihmisyyden ja onnen perustoista on valinnan mahdollisuus, mieleen ei tullut yhtään valinnasta kertovaa biisiä, joten bändin nimi saa toimia yhteytenä. Hieno kipale muutenkin!
Mehän asutaan maalla ja nyt on käynyt niin onnellisesti, että helmikuun alusta meikäläinen alkaa käymään kerran viikossa Helsingissä töissä.
Isolle kirkolle pääsyn kunniaksi piti ostaa uudet kengät. Huomioiden vuodenaika (tammikuu=kevät) ja Helsingin lumimäärät, ostin city-kengiksi kunnon kumpparit Brandoksesta. Ja itse asiassa yhdet ei olleet tarpeeksi, vaan tilasin neljät (joista raskin lähettää kahdet takaisin).
Aloitimme kilpatanssin alkeet mieheni kanssa viime syksynä. Välillä on tosi rankkaa raahautua pitkän työpäivän jälkeen treeneihin, mutta fiilis on aina aivan mieletön treenien jälkeen, vaikka tepastelumme ei vielä hirveästi tanssia muistutakkaan...
Tällä viikolla opimme ensimmäistä kertaa quickstepiä, mikä on tämän hetkinen lempitanssini <3
Treeneistä (ja koko viikosta, joka oli poikkeuksellisen aktiivinen) jäi huippufiilis, joten tää typy siirtyy viikonloppuun tanssiaskelin!
Uuden oppiminen ja liikkuminen ovat muuten aivan ehdottomia keinoja palautua työstä - postaan tänne myöhemmin muutamia tutkimuksia asiaan liittyen. Toistaiseksi viittaan vain siihen kokemukseen ja fiilikseen (joka meillä kaikilla on), kun väkipakolla raahautuu tekemään jotain, koska se on hyödyllistä (ja yleensä kivaa mutta tänään ei millään jaksais kun on ollu niin kiirettä) ja koska on ilmoittanut itsensä harrastukseenjohonpitääosallistuav**tujokaviikkojajokaalkaatyössäkäyvälleihmiselleaivanliianaikaisinetteiehiyhtäänsohvallalevähtääjahädintuskinsyödä (!).
Ja kaikki me tiedetään, että raahautuminen palkitaan aina ihanalla hyvänolon tunteella.
Miksikähän ihminen on sellainen, että aina on aikaa maata sohvalla aivottomana suklaata mussutellen (josta usein seuraa morkkis), mutta itsensä täytyy ajoittain pakottaa tekemään jotain hyödyllistä (josta seuraa aina hyvä mieli)? Meissä on selkeästikin joku bugi.
Perään kuulutetaan Homo Sapiens versio 2.0.1.1 johon on päivitetty kyvykkyys muodostaa riippuvuus terveellisiin asioihin.
Niille, joiden fiiliksiä tää tanssihehkutus ei vielä nostanut, muutama (tanssi)kenkäaiheinen biisi:
Lapsuusmuistoista fiiliksen nostava Kaija Koo:
Ja ihanan Anna Puun Onnen Viipaleet biisin sanat:
Joskus yksi riittää, joskus viisi ei
tällaisena päivänä kun yhdet aamuun vei
kaduttaa niin vietävästi, mutta kun ei voi
pää on lasinsirpaleina, kirkonkellot soi
Tiedän piti soittaa, piti tulla bussilla
sellaisessa seurassa käy tunnit vartissa
tanssitti niin vietävästi kun vanha souli soi
mieli onnenviipaleina jarruttaa ei voi
Joo, mä tiedän, tiedän pitäis ryhdistäytyä
on pikkutunteihin niin helppo eksyä
tanssijalat eivät kellosta piittaa
ne kuulee basson puhuvan
Sitten viikko rauhaa, tulee tarpeeseen
käytän meidät ulkona ja nukkumaankin meen
rakastan niin palavasti kunnes uskot sen
pysyn aina vierelläsi
vaikka joskus en
Joo, mä tiedän, tiedän pitäis ryhdistäytyä
on pikkutunteihin niin helppo eksyä
mun tanssijalat eivät kellosta piittaa
ne tuntee basson kutsuvan
