The land of painted caves

Kuinka moni jo tietää mistä puhutaan? No, tietenkin Luolakarhun klaani- kirjalla alkaneen kirjasarjan viimeisestä osasta. Olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa joskus 90-luvulla ja viidennen sen ilmestyttyä 2002. Nyt polttelisi kahlata päätösosa läpi heti uunituoreena (se julkaistiin 29.3.2011 yhtäaikaisesti useammassa maassa), mutta joudun odottelemaan kirjaa vielä muutaman päivän ennen kuin se tulee postissa (ja sittenkin olisi priorisoitava kirjan lukemisen edelle tutkijakouluun hakeminen...)

Kuvat on lainattu BookPlussasta

Muutenkin tuollaisen rakkaan/ tärkeän kirjasarjan päätösosan lukeminen on aina todella haikea kokemus. Usein viimeisen sivun jälkeen iskee suunnaton pettymys, joka johtuu ainoastaan siitä, että kirja LOPPUU. Samalla tietää, ettei koskaan enää palaa samojen tarinoiden äären "neitseellisenä". Edellinen lopettamani kirjasarja oli Kingin Musta Torni. Odotin päätösosan ilmestymistä innolla ja petyin kun luin päätössivun viimeiset sanat (ja eniten siis siksi, että tiesin kirjan olevan viimeinen Musta Torni- kirja (ja  osittain siksi, että olisin toivonut päähenkilölle käyvän toisin)). Mutta, eihän noin tärkeää kirjaystävää voi jättää lukemattakaan!

Niille, jotka eivät ole Maan lapset- sarjaa lukeneet. Suosittelen! Ohessa linkki linkki BookPlus- sivuille, joissa on esitelty kaikki sarjan kirjat. BookPlussasta tilasin myös oman kirjani.

Ja sarjojen päättymisiin liittyen en voi olla mainitsematta surua, joka tuli kun liki 7- vuotta sitten katsoin Frendien viimeisen jakson. Katsoin kyseisen jakson netistä noin viikkoa ennen sen Suomen TV- ensiesitystä ja jakson päätyttyä tuli itku ja pettymys! Eniten olin pettynyt siihen, että olin ahneuksissani mennyt katsomaan jakson netistä. Kaikki tuntui jotenkin niin LOPULLISELTA. No, lapsienkin pitää oppia sietämään pettymyksiä, joten kirjat ja TV- sarjat on tähän oiva tapa vähän vanhemmillekin =).

 

Tässä vielä WSOY:n esittely  ja Maan lapset- sarjasta ja Wikipedian esittely sarjan suomalaissukuisesta kirjailijasta Jean M Untinen-Auelista. 

Kirjaystävä

Olen nykyisin (harmikseni) surkea lukija. Arkisin nukahdan luettuani pari sivua. On toki onneksi olemassa niitä kirjoja, jotka jopa minulla tulee ahmittua yhdeltä istumalta, koska lukemista ei voi ahneuksissaan jättää kesken. Harvemmin kuitenkaan tällainen lukemisen flow pääsee syntymään (ihan jo sen faktan takia, että aikaa lukemiseen on vain iltaisin ennen nukkumaan menoa ja iltaunisuuteni vuosi kirjan ensimmäisen 10 sivun lukemiseen menee yleensä noin viikko... (mikä vaikeuttaa vähän juonen mukaan pääsemistä)) ja siksipä olenkin viime aikoina viettänyt aikaa kirjojen parissa lähinnä lomamatkoilla sekä joulu- ja kesälomilla. 

Sain viime jouluna joululahjaksi muun muassa Anna Gavaldan Lohduttajan. Muut joululahjakirjani (Sofi Oksasen Puhdistus (suosittelen) ja Riikka Pulkkisen Totta (suosittelen)) ahmin jo joululomalla, mutta Lohduttaja jäi luettavaksi myöhemmin. Olen jo pitkään odottanut Annalta uutta romaania, koska rakastin valtavasti ensimmäistä häneltä lukemaani kirjaa Viiniä keittiössä. Nyt Wikipedia osasi kertoa, että näiden lisäksi Annalta on suomennettu kaksi muutakin romaania: Kimpassa ja Karkumatkalla. Olen muistaakseni lukenut Kimpassa kirjan (johon olin suurten odotusten vuoksi ehkä hivenen pettynyt). 

 Lohduttaja oli uskomattoman kaunis kirja. Pidin kirjassa todennäköisesti enemmän kirjailijan tavasta kirjoittaa kuin itse kirjan juonesta. Tämä on ehdottomasti sellainen kirja, joka täytyy lukea myöhemmin uudelleen, jotta se saa mahdollisuuden herättää kaikki ne ajatukset, joita kirjan on tarkoitettu herättävän. Nyt lukemiseen ajoi suunnaton vimma ja suorastaan riivaava halu tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, eikä lukukokemuksen lomassa päässyt heräämään niin paljon oivalluksia elämästä, kuin uskon toisella lukukerralla käyvän. Kirjan loppuminen oli suuri pettymys ja minulle jäi lukemisen jälkeen jotenkin tyhjä olo. Ihmettelin tunnetta, koska kirjan loppu ei ollut mitenkään huono tai onneton (ehkä kuitenkin vähän tavanomainen), mutta tajusin tunteen johtuvan siitä, etten olisi millään halunnut luopua kirjaystävästäni ja sen maailmasta. Voin siis lämpimästi suositella kirjaa kaikille!

Ulkona on uskomattoman ihania ja aurinkoisia kevätpäiviä, mutta pakkanen on ihana tekosyy käpertyä peiton alle sohvannurkkaan lukemaan. Nautinnollisia lukuhetkiä kaikille!