Meiltä löytyy kaksi lujatahtoista, temperamenttista lasta. Toinen on lisäksi todella vilkas ja herkkä, toinen poikkeuksellisen itsenäinen. Ja kummallakin on uhmaikä. Tiedän (ja toivon), että lujatahtoisuus ja päättäväisyys kantavat lapseni elämässä pitkälle. Välillä kuitenkin tuntui, että arjessa on väsyttävän paljon negatiivista vuorovaikutusta (ei sitä, ei tätä, ei saa niin eikä saa noin), joka ei ollut kenellekään hyväksi. Aloin pelätä, että nujerran ja muserran kasvatuksellani meidän herkät ja ihanat ilopillerit.
Vanhemmuuden työkalupakin keinojen lisäksi meillä on ollut käytössä perinteiset lahjominen, maanittelu, pakottaminen ja uhkailu, jotka eivät kantaneet kovin pitkälle. Niiden tilalle kehittelin kasvatustavan, jonka nimesin 'henkiseksi karateksi'*, mikä tarkoitti lähinnä rauhallista (provosoitumatonta), mutta jämäkkää, rajojen asettamista. Rajana meillä toimi esim. kolmeen laskeminen, jolla viestittiin, että äiti/ isi on tosissaan. Mikäli laskeminen ei riittänyt (usein riitti) vastaanhangotteleva lapsi otettiin "manuaaliohjauseen" (esim syliin puettavaksi, talutettiin vessaan jne).
Rakkautta ja rajoja onkin erinomainen kasvatusneuvo (ja naiivisti aiemmin luulin, että kyseinen neuvo olisi yksinään myös riittävä): Usein lasten käyttäytyminen meillä huonontui sitä mukaa, kun itse väsyi ja alkoi venyttämään rajoja. Katsomaan asioita (liiallisesti) sormien läpi. Ja vastaavasti käytös parani, kun rajat palautettiin ja rajojen venyttämistä ei enää sallittu. Meille "rajoja ja rakkautta" ei kuitenkaan riittänyt, vaikka sen avulla päästiin aina pattitilanteista eteenpäin.
Aloin olemaan jo aika hukassa äitiyteni kanssa, kunnes kuin tilauksesta kohdalleni osui pari webinaaria ja nettikurssia, joiden myötä meidän koko perheen fiilis muuttui taas takaisin 'onniarjessa'- meininkiin. Meillä asuu edelleen kaksi uhmaikäistä, mutta meillä huudetaan 90% vähemmän kuin aiemmin.
Tulen kertomaan teille jatkossa parhaat oivallukset käymistäni kurssista (ne ässäni hihassa), mutta sitä ennen kirjoitan vielä oman ajan tärkeydestä. Kumpikin käymäni kärsivällisen/ hyvän vanhemmuuden kurssi alkoi siitä, että ollakseen kärsivällinen/ hyvä vanhempi ihminen tarvitsee omaa aikaa. Sainkin Ahaa-elämyksen, että luonto on luonut uhmaiän, jotta äiti/ lähihuoltaja-lapsi symbioosi saataisiin katkaistua. On itsestään selvää, että lapsi tarvitsee uhmaa itsenäistyäkseen. Mutta yhtälailla me äidit ja isät tarvitsemme uhmaa, jotta saamme (ensimmäisen kerran) katkaistua sen henkisen napanuoran.
Vinkkejä oman ajan järjestämiseksi löytyy tästä blogipostauksesta.
* Karate=tyhjä käsi/ aseeton itsepuolustuslaji -->
Henkinen karate= hyvätahtoinen/ väkivallaton henkisen voiman/ vahvuuden osoittaminen
** Kaikki tämän postauksen kuvat on ottanut TeaJPhotography.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti