Vanhemmuuden työkalupakki -miten

Vielä kuukausi sitten meillä huudettiin välillä niin, että ikkunat vaan helisi. Niin ihana kuin tämä video onkin, kertoo se jossain määrin myös siitä, että meidän lasten mielestä on/ oli normaalia kommunikoida huutamalla (video ei valitettavasti näy mobiililla, mutta normaaliversiossa pitäisi onnistua).

 Asiaan piti saada muutos, ja näyttäisi siltä, että muutos onnistui (lue: äiti huutaa vähemmän ja sen seurauksena lapsetkin puhuu normaalisti). Siksipä päätin kirjata ylös ne keinot, joilla tähän tilanteeseen päästiin. Ässät jätän vielä hihaan (no worries, paljastan ne kyllä, kunhan saan ne "paperille"). Siispä, tässä teille vielä vanhemmuuden työkalupakki avattuna:

1) Siirtymätilanteiden ennakointia meillä toteutetaan (useimmiten onnistuneesti) näin: Esim. puistossa/ illalla nukkumaan mennessä sanon lapsille 10-15 minuuttia ennen H-hetkeä, että "Kohta lähdetään kotiin/ iltapesulle jne. Saatte vielä hetken leikkiä, mutta kohta lähdetään/ siivotaan leikit pois." Sama toistetaan sitten 5min päästä. Juuri ennen lähtöä sanon vielä, "Nyt äiti laskee kymmeneen ja siihen mennessä lopetatte leikin."

Tää on toiminut meillä hyvin, ja jotenkin tuo kymmeneen laskeminen on aikakäsite, jonka pienetkin lapset ymmärtää. 

2) Useissa uhmaikäisen kasvatusohjeissa mainitaan, että uhmaa voi vähentää antamalla lapsen valita. Meillä tämä oikeasti toimii! Kun lapsi kiukuttelee esim pissalle menemisestä, en kiinnitä huomiota kiukkuun, vaan kerron "Nyt on aika mennä pissalle. Haluatko mennä ylä- vai alakertaan pissalle/ pöntölle vai potalle/ Käveletkö itse vai tuletko äitin sylissä?" Tai ruokaillessa: "Nyt syödään. Saat päättää syötkö itse vai syöttääkö äiti?" Pukiessa lapsi saa päättää, kumpi hiha/ lahje laitetaan ensin. 

Jostain syystä kiukkuitkuinenkin lapsi pystyy tekemään valinnan (josta tietenkin kehutaan), ja jos ei pysty, voi valintaa painostaa sanomalla: "Nyt äiti laskee kolmeen ja sinulla on siihen asti aikaa päättää. Mikäli et pysty päättämään, äiti päättää sinun puolesta". Jostain syystä tämäkin toimii meillä (yhden käden sormilla on laskettavissa ne kerrat kun tää ei ole toiminut viimeisen vuoden aikana). 

3) Kerro/ ohjaa/ selitä käskemisen sijaan. 

Tämän ohjeen voiman näin, kun olimme vuoden tuskastelleet nukahtamistilanteita, joissa kaksi väsynyttä lasta kikattaa ja villitsee toisiaan keksimään älyttömyyksiä samalla kun äiti/ isi käskee vähän väliä olemaan "Hiljaa!" tai laittamaan "Pää(n) tyynyyn!". 

Yhtenä iltana tajusin kertoa lapsille, että on tärkeää, että illalla annetaan unelle mahdollisuus tulla. Ja jotta uni voisi tulla, ei tyttö-jii saa höpöttää/ puhua/ kälättää pikku-jiille. Ja uskomatonta mutta totta, paria iltaa lukuunottamatta lapset ei ole kertaakaan höpöttäneet toisilleen, vaan ovat kiltisti odottaneet omissa sängyissä itsekseen unen tuloa! 

Meillä lapsille on mennyt todella monimutkaisetkin selitykset läpi, vaikka 1-2v ja 3v lapsen kielenkehitys ei vielä voi millään riittää siihen, että kaikkia selityksiä ymmärrettäisiin. Mutta ilmeisesti jo se, että selittää, saa lapset taipuvaiseksi/ myönteiseksi tottelemaan (kokevat kai tulevansa huomioiduksi/ asiallisesti kohdelluiksi, kun ei vain kielletä "Ei!" tai "Nyt syöt!", "Nyt vaatteet päälle!" jne.)*

Viime aikoina meillä on selitelty mm näitä:

Lasten on mentävä päiväkotiin (vaikkeivät halua), jotta äiti ja isi voi käydä töissä ja ostaa kaupasta leipää, kinkkua ja voita (leipä ja voi ovat yksi parhaista asioista, mitä meidän lapset tietää!)

"Sinä olet kiukkuinen, kun sinulla on nälkä/ väsy. Nyt syödään/ mennään nukkumaan." Tää on meidän lapsille niin itsestään selvää, että osaavat jo useimmiten itse sanoa "Minä olen hirvi väsynyt!" ). 

Muita meillä kuultavia litanioita on: kaikkea täytyy maistaa ainakin kerran. Maku ei ole paha vaan vieras ja uusia asioita pitää (aina yhden kerran kerrallaan) maistaa riittävän monesti, että niihin tottuu. Kasviksia/ oikeaa ruokaa (eikä esim leipää ja nakkeja) pitää syödä, että saa riittävästi vitamiineja eikä sairastu.

Lisäksi lapset tietävät, että ruokailutilanteissa on otettava vähintään kolme lusikallista (haluaa tai ei). Yleensä "hanan auki saaminen" riittää siihen, että ruokaa menee koko lautasellinen, mutta joskus ruokailu jätetään siihen kolmeen. Meillä ei ole vielä koskaan ollut sellaista kiukkua etteikö tuo sääntö olisi täyttynyt. On aina yhtä hämmentävää nähdä, kun kiukkuava/ uhmaava/ väsynälkäinen lapsi päättää, että hän mieluummin syö itse kuin että äiti syöttää. Tai saa mahdollisuuden päättää milloin ottaa ne vaaditut kolme lusikallista ja päättää ottaa ne välittömästi. Joskus tilanne on lauennut siihen, että kiukkuava lapsi pyytää, että bussi tuo ruuan (silloin lauletaan "Wheels on the bus go round and round..."). Eli kyllä meillä välillä noissa ruokailutilanteissa joustetaan melkoisestikin lapsen pyynnöstä (koirat, kissat ja erinäiset tv-hahmot on lastanneet mini-ihmisten suuhun ruokaa). Mutta pääsääntöisesti meillä ruokaillaan ilman sirkustemppuja.

4) Priorisointi. Priorisoinnin opettelu on varmaan yksi tärkeimmistä vanhemmuuden taidoista. Ja se täytyy tehdä tietoisesti valiten. 

 Meillä on priorisoitu mm näitä:

Jotta saat itse ruokaa, anna lasten syödä (ja sotkea pöytä/ itsensä) itsenäisesti VS. Syötä lapsi/ lapset ja syöt itse mitä pystyt/ ehdit.

 Nuku enemmän-siivoa vähemmän (mutta älä ärsyynny sotkuista vaan muista, että sotku on hinta unesta/ lenkistä/ rauhallisesta hetkestä kahvikupin  ääressä)

Priorisointiin liittyy myös se, että kannattaa (tietoisesti) valita ne taistelut, joita käy: voit taistella yhdellä tai kahdella rintamalla kerrallaan, mutta kaikkiin taisteluihin on mahdotonta osallistua (voitte opetella itsenäistä pukemista ja pottailua, mutta samalla kannattaa katsoa pöytäkäyttäytymistä jossain määrin läpisormien). Tai pikkuvauva arjessa voit priorisoida unen/ esikoisen kanssa vietetyn ajan raskauskilojen ja kodin siisteyden edelle. Pääasia on, että tekee valinnat tietoisesti. 

* Aina ei kuitenkaan mene ihanniinkuinströmsössä: papatin yhtenä päivänä lapsille suu vaahdossa jostain tärkeästä säännöstä (mitä olohuoneessa ei saa tehdä), kun lapsi kysyi: "Äiti, mikä se olohuone on?"

P.S: Tästä  vanhasta blogipostauksesta löytyy myös hyviä vinkkejä vanhemmuuteen.