Tässäpä yksi esimerkki siitä voimasta, mikä seuraa, kun lapsi tulee ymmärretyksi. En voi kuin ihmetellä näiden pienten ihmisten voimaa ja kykyä rauhoittua 5. asteen hirmumyrskystä täystyveneen. Sydän täynnä rakkautta kerron teille:
Tapahtui meillä tänä iltana
Nukkumaanmeno venyi, ja olit tosi väsynyt ja 'järjentuollapuolen'- kiukkuinen. Luettiin satu, rauhoituit. Suutuit kun lukeminen loppui. Halusit tulla syliin kolmeen. Tulit syliin kolmeen. Suutuit kun nostettiin takaisin sänkyyn. Äiti kävi laskemassa oven takana kymmeneen ja tuli juttelemaan sinulle rauhallisesti: "Annetaan unelle mahdollisuus tulla. Aamulla pääset syliin. Aamulla saat leikkiä, nyt on aika nukkua. Sinä haluat syliin. Sinä haluat leikkiä. Haluat alakertaan. Aamulla sitten, nyt nukutaan... " Sinä huusit: "Haluan pois, haluan yläkertaan. Haluan alakertaan... Leikkiä... Syliin... Ovelle itkemään... Ovelle kiukuttelemaan... Yläkertaan...". Yht'äkkiä sanoit muutaman kerran: "Haluan alakertaan, siellä minulla on hyvä olla", minkä jälkeen äiti tajusi kysyä, olisko sulla hyvä olla, jos äiti silittäis. "Ei". Itku loppuu. Hetken päästä "Joo". Ja alle minuutti, niin äiti oli silittänyt sinut uneen.
(Samanaikaisesti toisen karjuessa leijonan lailla toinen lapsista tuhisi onnellisena sikeässä unessa kuulosuojaimet päässä).
Hyvää yötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti