sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Katso taaksesi ja kiitä - hengissä ollaan!



Moi kaikille, pitkästä aikaa! Blogiin kirjoittaminen on viivästynyt osin siksi, että ruuhkavuodet (joka meillä on pitkälti tarkoittanut miehen reissutyön vuoksi myös yh-arkea) on olleet niin kiireisiä, että positiivisuuden kaivaminen arjesta on ollut vaikeaa.


Suurilta osin kirjoittaminen on kuitenkin jäänyt siksi, että onnen säilyttämiseksi arjessa, on ollut pakko priorisoida, ja mm. nukkuminen, ruuanlaitto, yhdessäolo sekä pakonomainen somessa "rentoutuminen" on menneet blogin edelle. Yksi suuri kynnys on ollut linkkien liittäminen puolivalmiisiin blogikirjoituksiin, sillä linkkaaminen ei onnistu kännykällä, vaan vaatii pöytäkoneen aukaisemisen (mikä on tähän saakka tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta). Sen sijaan kännykällä on kyllä voinut katsoa kuusi kautta Game of Thronesia ja lähes saman verran tuotantokausia Suits- ohjelmasta :-D


"Katso taaksesi ja kiitä. Katso eteenpäin ja luota. Katso ympärillesi ja rakasta. "






Yllä oleva mietelause kuvaa hyvin tämänhetkisiä tunnelmiani. Takana on yksi elämäni raskaimmista vuosista kahden pienen (alkuun yksi ja kaksi-vuotiaiden ja nyt kaksi ja kolmi-vuotiaiden) lapsen työssäkäyvänä äitinä. Samanaikaisesti töissä on ollut yksi haastavimmista (ja toisaalta palkitsevimmista) vuosista. Tällä hetkellä tilanne on selkeästi helpottanut, sillä olen parhaillaan tutkimusvapaalla valmistelemassa väitöskirjaani. Voin katsoa kiitollisena taaksepäin: Elämä kantaa. Myrskyistä selviää. Ylämäki ei jatku loputtomiin. Ja edessäpäin on tasamaata. Tyyntä. Jopa myötätuulta ja alamäkiä. Luotan niin.


Mutta tämänkin raskaan vuoden aikana onni on ollut jatkuvasti arjessamme. Siinä hetkessä, kun vastaherännyt, unenpöpperöinen lapsi painautuu tiukasti syliin ja kietoutuu kaulaan, kun kannan häntä potalle. Tai kun nukuttamisurakan jälkeen raahautuu alakertaan siivoamaan keittiötä huomatakseen, että oma rakas on sen jo siivonnut. Tai se hetki, kun kiukkuinen lapsi sulaa syliisi. Tai kun saat väsyneenä kietoutua peiton lämpimään syleilyyn, ja rakas silittää poskeasi. Ne hetket, kun yhdessä lapsen kanssa juhlitte uutta taitoa, onnistumista tai löydettyä aarretta.  




Parasta lapsissa on se,
 että he saavat sinut katsomaan ympärillesi.
Huomaamaan hetket.
Sekunnit. 
Ympärillä leijailevan onnen,
joka viipyilee. 
Viipyilee aavistuksen verran. 
Tai aavistuksen verran pidempään. 
Ja kun pysähdyt,
katsot ympärillesi. 
On niin helppo rakastaa.  

-AJ- 





Ei kommentteja: